Ex-tangokuningatar Jenna Bågeberg: ”Minusta tuli maisteri ja pian toimittaja”

Vuoden 2007 tangokuningattaren Jenna Bågebergin taskussa on maisteritason musiikkipedagogin paperit, ja nyt hän opiskelee toimittajaksi.

– Tv- ja radiotyöt kiinnostavat. Haluan laajentaa työkenttääni viihteen monitoiminaiseksi, hän sanoo Hymyn painetun lehden haastattelussa toimittajallemme Juhamatti Niemiselle.

Mitä neuvoja antaisit nuorelle itsellesi, jos saisit palata ajassa takaisin?

– Ole vieläkin rohkeampi. Ei sillä, ettenkö olisi tehnyt rohkeita päätöksiä, uskaltanut mennä ja tehdä, mutta olisin voinut olla vieläkin rohkeampi. Ei pidä miettiä mitä muut ajattelevat, vaan tehdä omaa juttua seuraamalla sydämen paloa.

Tänä kesänä tulee kuluneeksi 15 vuotta, kun sinut kruunattiin tangokuningattareksi vuonna 2007. Millaiset muistot sinulle on jäänyt kruunauksesta?

– Hienot muistot. Herkistyin ja tunteet tulivat pintaan silloin. Minulle oli iso juttu, että Kari Tapio oli juuri silloin tuomaristossa. Meidän piti nauhoittaa yhteinen laulukin. Ehdimme siitä puhua, mutta hän ehti menehtyä.

Kuinka suhtaudut tangoihin nykyään?

– Minulle paluu Tangomarkkinoille on aina kuin kotiin menisi. Perinne, joka kuuluu kesään. Hienoa, että tapahtuma on edelleen olemassa ja sitä halutaan kehittää. Kun maailma muuttuu, on asioiden ja ihmisten muututtava sen mukana.

Olet opiskellut laulunopettajaksi, mutta mikä sinusta tulee isona?

– Laulajan rooli tulee olemaan aina kiinteä osa minua, ei siitä pääse mihinkään. Sen huomasi korona-aikanakin, kuinka keikkalavoille alkoi ikävöidä. Toki nautin opettamisestakin. Ne muodostavat hyvän kombon. Molemmat tukevat toisiaan, johon toimittajan opinnot tuovat hyvän lisän. Minua kiinnostavat tv- ja radiotyöt. Ne ovat esiintymistä siinä missä laulaminenkin, joten sitä kautta saan laajennettua omaa osaamistani monipuolisemmaksi, viihteen monitoiminaiseksi.

Mikä on salainen intohimosi, josta vain harva tietää?

– Kuuntelen vapaa-ajalla gangsta-rappia. Sitä ei moni tiedä, mutta se on yksi tapani kanavoida omia tunteitani.

Lue koko juttu lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jenna Bågeberg

Kommentit

Oma kommentti