Frederik täyttää tänään vuosia, paljon onnea – mutta tiesitkö Reetusta tämän?

Ikisuosikki Frederik eli Ilkka Sysimetsä täyttää tänään 76 vuotta. Vierivä kivi ei ole sammaloitunut, kuten on voitu huomata. Hymy onnittelee päivänsankaria!

Reetua on pidetty junttidiskon kuninkaana, mutta hänellä on artistiuran lisäksi myös toimittajatausta. Siksipä Reetu tietääkin miten rakennetaan lööppejä ja mielenkiintoisia uutisia – vaikkapa omasta itsestä.

Vuosi oli 1966, kun Reetu yhdessä Seppo Bruunin kanssa perusti Stump-nimisen nuorisolehden. Sysimetsä toimi Bruunin kanssa lehden päätoimittajina vuosina 1966–1970.

Reetun lapsuus oli rankka. Hänen isänsä kuoli jo vuonna 1955 Ilkan ollessa 10-vuotias. Se oli kuulemma helpotus, sillä isä oli Reetun mukaan pahoinpidellyt toistuvasti vaimoaan ja myös häntä. Isä oli Frederikin mukaan murtanut hänen peukalonsakin.

Reetu toteaa elämäkertakirjassaan hänellä olevan yhdeksän lasta. Kahden tunnustetun lapsen lisäksi Frederikillä on kuulemma kolme ”tilaustyönä tehtyä” ja neljä ”vahinkolasta.”

Toinen musiikin ikämies, Danny, on Reetua kolmisen vuotta vanhempi. Hän täyttää syyskuussa jo 79 vuotta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Frederik, syntymäpäivä

Kommentit

Oma kommentti