IL: Frederik – ”En ole eronnut”

Kirjan kansikuva.

Frederik torppaa aiemmin mediassa uutisoidun ja useissa medioissa siteeratun uutisen erostaan.

Seiska kertoi aiemmin tänään, että Frederik on eronnut. Erouutista siteerasivat monet mediat. Nyt laulaja kiistää tämän.

Reetu toteaa Iltalehdelle, että hänellä on avopuoliso, jonka kanssa hän tapaa silloin kun aikaa on.

– Käymme vuoron perään toistemme luona yökylässä, hän vahvistaa IL:n haastattelussa.

Hän kutsuu naista avopuolisokseen. Kyse on yökyläilystä ja laulajan mukaan ei kuitenkaan niin vakavasta suhteesta, että joka yö nukuttaisiin saman peiton alla.

Nainen on nähty Frederikin seurassa viimeisen parin vuoden aikana useaan otteeseen.

Frederikin mukaan myös julkisuudessa esitetyt tiedot massiivisesta ikäerosta eivät täysin pidä paikkaansa, vaan kyseessä on ihan aikuinen nainen.

Eli eroa ei ole ja ikäerokaan ei ole niin järisyttävän suuri.

– Kyllä hän on ihan naisen iässä ja hänellä on omia lapsiakin, Frederik toteaa Iltalehdessä.

Lähde: Iltalehti

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Frederik

Kommentit

Oma kommentti