Hakeudu hoitoon, BB-Niko!

Niko SaarinenHomoseksuaalisista suhteistaan avoimesti kertoillut, BB-talosta aggressiivisen käytöksen vuoksi poistettu Niko Saarinen Keravalta on jälleen otsikoissa.

7 päivää -lehden verkkosivut tietävät kertoa, että Niko kävi naisen päälle lahtelaisessa LoveHotel-yökerhossa viime perjantaina. Seiskan nettisivuilla kerrotaan, että Niko oli juontamassa kyseisessä yökerhossa, mutta ilmainen alkoholi tiettävästi sai miehen ärsyyntymään tällä kertaa ensin tanssilattian ja baaritiskin väliselle muovipleksille, myöhemmin narikassa eräälle naiselle.

Seiskan mukaan Niko valitteli ensin rakkaudettomuuttaan, potki muovia ja löi sitten narikassa naista päin näköä. Tilanne rauhoittui henkilökunnan tultua väliin.

Nikon väkivaltaisuudesta saatiin kokemusta jo BB-talossa, kun hän raivostui kilpakumppaniinsa Marianneen. Hän heitti lasilla Mariannea kohti. Niko poistettiin talosta.

Häpeä, Niko!

Nikon toilailuista ravintolailtojen aikana on saatu lukea aikaisemminkin. Lähipiirin mukaan kiitettävästi ilolientä nappaava BB-tähti saattaa muuttua aggressiiviseksi viinaa saatuaan.

Hymy pitää Nikon toistuvaa käyttäytymistä sen verran huolestuttavana, että tarjoaa miehelle pääsyä hoitoon.

-Mikäli Niko ottaa yhteyttä Hymyn toimitukseen, järjestämme hänelle vihanhallintakurssin juttua vastaan, Hymyn toimitus viestittää Nikolle.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB, Big Brother, Marianne, Niko Saarinen

Kommentit

Jaa, että homoille se on ihan ok jos nyt vähän naista lyö… Menis itteensä ja tiedostas että mies se on itekin, vaikka kuinka neiti-ihmistä leikkis ja korkkareissa juoksiskin. Tää saattas kuitenkin olla uutisoitu hieman toiseen sävyyn ja suuremmin, jos joku ”perusäijä” olisi lyönyt tai läpsäissyt naista. Ei pidä ottaa sitä viinaa jos ei osaa ja jos oma elämä on niin huonosti että se tulee joka kerta viinan kanssa esiin. Vaan mun mielipide asiasta. Haluan viellä painottaa ettei itselläni mitään homoja vastaan ole, ihmetyttää vaan.

Vittu, olkaa hiljaa se in nikon oma asia mitä se tekee! Ei tarvii ruveta haukkumaan. Niko on ihana persoona ja tajuttoman söpö.

”Olenko väittänyt että tiedän? EN!
En usko tälläsiä ”juorulehtiä” ku Hymy, seiska ym… ”

kyllähän tuo väitteesi siitä ettei lehdet tidä paskan vertaa asioista, antaa käsityksen siitä että sinä tiedät. ja jos et kerran usko hymy ja seiska lehtiä niin älä sitten lue niitä ja kommentoi täällä asioista mistä et sitten tosiasiassa tiedä senkään vertaa mitä kyseiset lehdet. hankkisit elämän sinäkin korkeintaan 15v homoseksuaali. hui olinko rasistinen? onko muuten rasistinen herjaus jos sanoo homoa hinttariks? sama asia molemmat, vai pitääkö sanoa ”seksuaalisesti kieroon kasvanut”

Voi voi Nikoseni. Se on ihan sama lyötkö nyrkillä (tässä Hymyn jutussa niin ei väitettykään vaan Seiskan) vai avokämmenellä, kunhan lyöt. Ja kun lyöt julkkiksena julkisella paikalla, niin jututtuhan se on.
Lopeta saamari selittely ja mee ittees

”Toivottavasti tuo turha muka julkkis Niko häviää julkisuudesta. Ei kiinnosta sen tekemiset pätkääkään.”

Kiinnosti kuitenkin sen verran että päätit kommentoida. Tää uutinen nyt etusivulta pois ja vielä tolla otsikolla! Nikohan on antanut kommentit jo monelle eri medialle ettei ketään ole hakannut tai nyrkillä lyönyt. Tämähän on siis valheellinen ..ja jo hieman nähty uutinen!

Nikosta nyt hieman kivempaan tyyliin voisi kirjoitella, koska paljon varmaan Nikollekkin kivaa tapahtuu kokoajan:)

Toivottavasti tuo turha muka julkkis Niko häviää julkisuudesta. Ei kiinnosta sen tekemiset pätkääkään.

Tuohan on asiaäijä, käsittämätön niuhotus kommenteissa. Ei se tee siitä homoa tai nössöä tai mitään muutakaan jos on vain luonteeltaan agressiivinen. Ja pois tuo ”löi kaiken lisäksi vielä NAISTA!!” -paska, tasa-arvoahan tässä nykypäivänä ajetaan.

Te ette tiedä tapahtuneesta p*sk*n vertaa ja kehtaatte vielä käskeä Nikon menemään hoitoon! Toivon että Niko antaa teille samalla mitalla takaisin!

HÄVETKÄÄ KOKO HYMYN SAKKI!!

(odotan jo innolla koska viestini poistetaan, niin ku teillä on tapana jos vähänkin teidän kirjoituksia arvostellaan! Minulla on yhtälailla oikeus sanoa tuosta teidän kirjoituksesta mielipiteeni jos kerta tekin voitte käskeä Nikon menemään hoitoon, kun ette tiedä mitä on OIKEASTI tapahtunut!)

Joo olen itse nähnyt Nikon monta kertaa samassa yökerhossa enkä ole huomannut minkäänlaista agressiivisuutta koko ihmisessä.

Ja kokemuksesta tiedän kuinka paljon lehdet AINA vääristelevät ja suurentelevat asioita ja vielä joskus keksivätkin asioita omasta päästään!

Joten minunkin mielestä lehti toimittajat voivat mennä itse rahan ahneena hoitoon, samoin kuin ihmiset jotka keksivät asioita!

No jos Niko nyt yhden kerran hairahtuu, eihän Niko ole koskaan ennen malttiaan menettänyt. Rauhallinen poika, ja aina on puhumalla asiat selvittänyt. Viinaakin ottaessaan Niko on aina niin rento ja sosiaalinen tapaus että…………….

Ei kai ”baarillista” ihmisiä ole missään haastateltu? Paria tyyppiä vain, jotka on voineet keksiä omiaan.

Eipä savua ilman tulta, pitänee tässäkin paikkansa.. 😉 ja vaikka Niko tässä puolusteleekin tekoaan, niin joka kerran lyö (heittää viinilasin toisen päälle) lyö toisenkin kerran. Faktaa.

Hei eikö mene jo PIKKUSEN yli?! Lehdet paisuttelee asioita erittäin luontevasti ja lähes aina. Nikon mielipidettä asiaan ei olla edes kysytty.
PAINUKAA NYT ITSE HOITOON !

V*ttu mitä syytöksiä ilman minkäänlaisia todisteita.

Mun mielestä on aika paksua, että Niko väittää Irc-Gallerian blogissaan vihaavansa väkivaltaa ja puolustelee tekoaan vain ystävien väliseksi välienselvittelyksi, koska onhan se nyt nähty moneen otteeseen, että kaveri kuitenkin turvautuu ahkerasti väkivaltaan. Jos oikeasti väkivaltaa vihaisi, ei siihen tarttuisi edes niiden kavereiden kohdalla.

Lisäksi Niko purnasi siitä, ettei hänelle ole annettu suunvuoroa asiassa. Miten ihmeessä baarillinen ihmisiä voi nähdä niin väärin, että Niko olisi asiassa oikeassa?

Ei vaan mene jakeluun.

Maikkarin sivuilla Nipsuliini selvittää, että koko juttu on tekaistu.

Voi helvetti.

Joo niin varmaan. On se kumma että ei muisteta mitään ja silti väitetään itseä enkeliksi.

HOITOON!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Oma kommentti