HÄN on uusi tangokuningatar!

Erika Vikman on vuoden 2016 tangokuningatar. Tamperelainen 23-vuotias kaunotar oli alusta lähtien yksi tangolaulukilpailujen ennakkosuosikeista.

– Olen mieluummin ennakkosuosikki kuin ennakkoinhokki.

Erika osallistui tangokisoihin jo viime vuonna. Silloin hänet valittiin tangoprinsessaksi.

– Olen kehittynyt esiintyjänä. Erityisen iloinen olen siitä, että olen päässyt tekemään Dannyn kanssa keikkaa, Dannyn, Frederikin ja Tapani Kansan Finnhits-kiertueella taustalaulajana esiintynyt Erika sanoo.

Erika on jo saanut kokea kohujulkisuuden kirot, kun eräs viikkolehti yhdisti hänet romanttisessa mielessä laulajatähti Dannyyn. Erika kiistää suhteen.

– Otin sen juorun aika tyynesti. Danny on ollut minulle mentori, joka on neuvonut ja tukenut. Mielelläni olen hänen kanssaan yhteistyössä tulevaisuudessakin.

– Dannylla on kunnioitettava ura. Hän on ollut 50 vuotta pinnalla, joten arvostan häntä todella suuresti. Jokaisen artistiksi haluavan pitäisi saada olla Dannyn opissa, sillä hän jos joku tietää tästä alasta, Erika kertoo Hymylle.

Erika paljastaa laulaneensa lapsena aina salaa, mutta keikkailut alkoivat, kun hän 15-vuotiaana otti ensimmäiset laulutuntinsa.

Yksityiselämässään Erika tunnustaa pitävänsä elokuvista, teatterista, muodista ja matkailusta. Hän kertoo lisäksi pitävänsä intialaisesta kasvisruuasta.

Tangomarkkinoiden laulukilpailun tuomaristoon kuuluivat estraditaiteilija Helena Lindgren, laulaja-näyttelijä ja laulunopettaja Hanna-Riikka Siitonen, 20-vuotista tangokuningas-vuottaan juhliva Tomi Markkola, muusikko ja mentalisti Noora Karma sekä säveltäjä-muusikko-tuottaja Esa Nieminen. Tuomariston puheenjohtajana toimi Seinäjoen Tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja Martti Haapamäki.

Erika Vikman sai kuninkaansa jo torstaina, jolloin Seinäjoen Areena-hallissa valittiin tangokuninkaaksi 38-vuotias kuusankoskelainen Marko Lundberg.Tangokuningatar Erika Vikman NETTI

 

Teksti: Mika Lahtonen
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Erika Vikman, Tangokuningatar

Kommentit

Oma kommentti