Kuva: Kai Widell
Kun kukaan ei halunnut 14-vuotiasta Hannu Hanhea, se pääsi Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän yhdessä Sigridin ja Ingridin kanssa. Innokas kaakatus kaikuu nyt tallissa ja pihamaalla.
Tulkaas mimmit uimaan! Vaan mimmit, eli hanhineidit Sigrid ja Ingrid ovat kiinnostuneempia salaattitarjoilusta. Salaatti on niiden herkkua, ja kaiken lisäksi pieni amme on tällä hetkellä tyhjä. Kerrankin kolmikon pomo, Hannu Hanhi saa kaakattaa ihan itsekseen ison tallin perukoilla.
Yleensä ei ole lainkaan epäselvää, kuka täällä on pomo. Se on tietenkin 14-vuotias hanhiherra, oikea vahtihanhi ja vanhanajan herrasmies. Hannu ei jätä ”tyttöjä” silmistään, sillä sen tehtävä on pitää huolta ja suojella. Kun ne läpsyttelevät menemään, Hannu astelee isoilla räpylöillään edeltä Sigrid ja Ingrid perässään. Nyt herkkutarjoilu vei kuitenkin voiton.
”Hannu on jo ikänsäkin puolesta ryhmän pomo, ja siksi sillä on välillä nyrkit pystyssä. Sen kotiin ei saa mennä kutsumatta. Hannulla on kokonsa ja ikänsä takia auktoriteettia ja hyvä itsetunto”, maatila- ja tuotantoeläinten turvakotia Tuulispäätä johtava Piia Anttonen kuvailee muhkeaa Hannua.
Hannua katsellessa silmiin piirtyy hauska kuva tomerasta ja arvonsa tuntevasta linnusta. Hanhien jalat sijaitsevat niiden kehon keskikohdalla, joten tasapaino on niillä hyvä, ja ne pääsevät liikkumaan varsin vauhdikkaasti, vaikka eivät lennäkään. Mutta kun Hannu kääntyy katsomaan arvioivan tuimasti, on melkein pakko piilottaa hymy ja nielaista nauru, ettei loukkaisi sen omanarvontuntoa.
Hannun räpylät ovat suuret, paljon isommat kuin sen morsmaikuilla. Sen seistessä jättiräpylät ovat kaukana toisistaan sellaisessa jalat levällään -asennossa kuin kertoen, että tässä olen minä, Hannu! Ja näyttää siltä, että sillä on kaiken lisäksi ”kädet” tiukasti asetettuna vyötärölle tehostamaan vaikutelmaa. Visio rikkoutuu, kun Hannu päättääkin levittää siipensä kuvaajalle ollakseen vieläkin isompi. On se vaan komea lintu!
”Kesyhanhet on jalostettu niin painaviksi, että ne eivät lennä. Mutta kovaa ne menevät, kunhan pääsevät ulkolaitumelle. Ne ovat hetkessä sännänneet pihan poikki riemuissaan”, Piia hymyilee.
Kuva: Kai Widell
Koti orvoille
Kuvaushetkellä Hannu, Sigrid ja Ingrid ovat vielä toistaiseksi lintuinfluenssasääntöjen takia sisällä tilavassa tallissa, jossa niitten kanssa asustaa minisikoja ja vuohia. Hanhilla on suloiset oltavat karsinassaan. Siellä niillä on turvallinen olo, sillä hanhille on tehty heinästä oma pesä, jota suojaa räsymattokatos. Karsinassa on myös verhot, jotta hanhet eivät häiriintyisi ohi kulkevista ihmisistä ja katseista. Tarjolla on monenlaista ruokaa, kuten vesimelonia. Joskus harvoin pesään pullahtaa myös muna, joka on lähes kolme kertaa niin suuri kuin kananmuna.
”Hanhenmunat menevät minkeille ja ketuille ruoaksi. Välillä annamme Sigridille ja Ingridille puumunan haudottavaksi, jotta ne saavat toteuttaa hautomisviettiään. Niillä on iso vatsapussi mahan alla sitä varten, toisin kuin tietenkin Hannulla”, Piia kertoo.
Tallin sivuhuoneessa herkkuja on lisää hanhille, mutta myös muille tarhan eläimille. On mandariineja, porkkanoita, leipäpaloja ja banaaneja. Ja tietenkin salaattia!
”Hannu ja morsmaikut tykkäävät kaikesta märästä ruoasta. Salaatit ja vesimeloni ovat niiden mielestä ihanaa vetistä herkkua”, Piia sanoo.
Hyvältä näyttävät tarjoilut ovat äskettäin järjestetyn kummipäivän satoa. Noin sadan eläimen turvakotia pyöritetään lahjoitusten voimin, joita saadaan kummeilta, yksittäisinä lahjoituksina ja kaupan ruokahävikistä. Tuulispäässä on hevosia, kettuja, lehmiä, ankkoja, kanoja, kukkoja, vuohia, possuja, lampaita…siis monenlaisia orpoja ja ilman hoivaa jääneitä luontokappaleita. Piia kumppaneineen yrittää löytää orvoille uuden kodin, mutta jos se ei onnistu, eläimet saavat jäädä Tuulispäähän loppuelämäkseen.
”Aloitin toiminnan tyhjästä vuonna 2012 vapaaehtoisvoimin. Nykyään olen itse toiminnanjohtaja, ja meillä on joko koko- tai osa-aikaisia työntekijöitäkin. Tarjoamme loppuelämän kodin sellaisille eläimille, joilla ei ole mitään paikkaa, tai jotka lopetettaisiin. On esimerkiksi hevosia, joita ei enää voida käyttää ratsastukseen”, Piia kertoo.
Kauheaa kaakatusta
Viime elokuussa eläintarhaan tuli siis myös kolme uutta asukasta, Hannu Hanhi morsiamineen. Kun Tampereen Särkänniemen huvipuisto päätti lopettaa vakituisen eläintenpidon, sieltä otettiin yhteyttä Piiaan. Viesti alkoi: käännymme puoleesi, koska meillä on sydäntä särkevä tilanne…” Onneksi kääntyivät, sillä Hannu Hanhi on nyt sarjakuvahahmon mukaisesti onnekas lintu.
”Särkänniemi sai uudet kodit muille, mutta Hannua ei haluttu minnekään. Hannulla on ikää jo sen verran, että sillä on ollut useita morsiamia. Sitä ei haluttu erottaa pian kuusi vuotta täyttävistä Sigridistä ja Ingridistä, joten ne tuotiin myös tänne meille”, Piia kertoo.
Onneksi olosuhteet eivät Hannulla ja tytöillä muuttuneet kovinkaan radikaalisti, joten ne sopeutuivat nopeasti elämään Somerolla. Täällä ne saavat kaakattaa mielin määrin, kuten ne todellakin tekevät. Haastattelu käydään hieman syrjässä ja hiljaisella äänellä, jotta emme kirvoittaisi valtavaa kakofoniaa. Hannu on nimittäin tarkka hanhi puolustaessaan omaa karsinaansa ja tyttöystäviään. Kun Hannu äkkää kameran, se koukistaa kaulaansa ja sihisee varoittavasti.
”Kun Hannu alkaa kaakattaa, en kuule edes omia ajatuksiani. Ja kun Sigrid ja Ingrid yhtyvät kuoroon, on ääni aivan hirveä, todella häiritsevää kiljuntaa”, Piia kuvailee.
Muhkealla linnulla on myös muhkea nokka, ja Hannun maskuliinisuutta korostaa pieni kyhmy nokan juuressa. Tätä nokkaa on syytä kunnioittaa, sillä varusteena ovat myös pienet hampaat, joilla Hannu voi tarttua kipeän napakasti pohkeeseen ja vielä vääntääkin.
”Sitä kyllä kannattaa välttää. Ei Hannu ole muuten aggressiivinen, mutta puolustautuessaan se voi napata kiinni. Ohjaamme hanhia esittämällä isoa kädet levällään. Ihan hyvin ne saa sillä tavalla paimennetuksi haluttuun paikkaan”, Piia näyttää levittäen käsiään kuin siipiä.
Kuva: Kai Widell
Räpylä kuntoon
Alkuvuodesta Hannua jouduttiinkin kuljettelemaan. Kaakatus oli melkoinen, kun Hannu laitettiin koirien lentokuljetushäkkiin lääkärikäyntiä varten. Silloin Hannu näytti raivoisasti, että sitä ei todellakaan huvittanut mennä auton kyytiin. Tavallaan Hannun ärhäkkyys oli positiivista, sillä se oli ollut aiemmin oudon hiljainen ja vaisu. Hannu makoili, ja liikkuessa se näytti hieman ontuvan. Siinä syy eläinlääkärikäyntiin. Tuulispään oma eläinlääkäri määräsi sille antibioottikuurin ja kipulääkettä. Viisas lintu alistui kohtaloonsa, ja otti lääkkeet taitavissa käsissä.
”Lääke laitettiin sen kurkkuun ja sitten nokka kiinni käsillä”, Piia kuvailee toimenpidettä.
Vaikka lääkitys auttoi jonkin verran, Piia huomasi, että räpylä oli oudon turvonnut ja kuuma, joten Hannu vietiin sen ärhäkkäästä kiljumisesta huolimatta uusiin tutkimuksiin Linnunmäki-eläinklinikalle. Röntgenin avulla poissuljettiin nivelrikon mahdollisuus. Onneksi, koska sitä ei voida parantaa.
”Nivelrikko olisi ollut ihan mahdollinen vaiva, sillä se tulee iän myötä, kuten usein ihmisillekin”, Piia huomauttaa.
Hannu on liikkuva otus, joten oli mahdollista myös, että se olisi iskenyt varpaansa johonkin ja saanut hiusmurtuman. Tutkimuksissa räpylän ongelmaksi paljastui kuitenkin kynsivallin tulehdus. Kivulias vaiva, mutta onneksi hoidettavissa lääkityksellä.
Enää ei vaisuus tai räpylävamma Hannua vaivaa. Se kääntelee päätään kuin kuunnellen ja hytkyy hauskasti kaakattaessaan kuvaajalle, morsmaikuilleen ja ties kenelle. Metelin keskellä minipossujenkin röhkinä vaimenee. Kun salaattitarjoilu on ohi, hanhikolmikko jää ihmettelemään tallin uima-allasta, johon ne yleensä voivat pulahtaa vuorotellen. Pian ne pääsevät ulos nauttimaan lammesta, jossa ne nokkivat vesikasveja ja -eläimiä uidessaan. Ja pihallakin on tilaa viipottaa.
Kommentit
Oma kommentti