Heidi Pakarinen kertoo Tiian kuolemaan johtaneesta tragediasta!

Heidi Pakarinen. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Heidi Pakarinen kertoo perhettä kohdanneesta tragediasta. Hänen siskonsa Heli Pakarisen tytär Tiia menehtyi juuri ennen juhannusta.

Heidi Pakarinen kertoo alla olevassa päivityksessä surusta, tuskasta ja kuinka sydäntä riipaisevasti Tiian poismeno koskettaa.

Julkaisemme kirjoituksen kokonaisuudessaan, jonka Heidi on julkaissut tilillään Facebookissa.

❤️ Kaikella on aina aikansa, niin kalenterimerkinnöillä, juhlapyhillä kuin kuun kierroilla. On nimipäivät, syntymäpäivät, historialliset kalenterimerkinnät ensitapaamisesta, hääpäivistä, vuosijuhlista. Missä kohtaa avointa kalenteria lukee ”Elämä”? ❤️
Elämää kirjoitetaan vain osittain etukäteen, mutta jokaisessa hetkessä on mahdollisuus muuttua rakkaudeksi, iloksi, suruksi, tragediaksi.

Meijjän perheen suuri suruaika on kestänyt liki kuuden vuoden ajan, kun rakkaan isosiskoni tytär Tiia joutui traagiseen onnettomuuteen Tampereella elokuussa 2019. 💔❤️
Tässä järkyttävässä ja järkyttävän pitkässä ajassa on ollut tottakai paljon, paljon toivoa, hetkellisiä toiveikkaampia hetkiä vaikka koko onnettomuus toi väistämättömän ja peruuttamattoman muutoksen monen elämään. Tiian ydinperheen, vanhempien ja isosiskon suru, meijjän muiden ääriläheisten suru ja myötäelo, ymmärtämättömyys ja vastenhakoinen hyväksyntä siitä, että niin nuori, pieni, kaunis ja rakas ihminen joutuu kokemaan kipua, tuskaa, vääryyttä, lisää tuskaa ja kipua – eihän sitä voi ymmärtää eikä käsittää, miksi näin tapahtui !!!! 💔😭
Ajatukset repii sydänjuuria, mitä kaikkea tuskaa pieni Tiia joutui tuntemaan ja kokemaan viiden vuoden ja hiukan yli kymmenen kuukauden aikana 💔
Se, ettet voi sanoa, puhua tai kertoa, tai osoittaa sormella, mihin sinua sattuu, koskee, tuntuu pahalta, se tuntuu suorastaan jumalattomalta. Onko sitä, kun tapahtuu näin?
❤️ Rakas, niin suuri pieni valon ja rakkaudenluoja Tiia nukkui oman perheensä ympäröimänä juuri ennen juhannusta 19.6.2025. ❤️
Hän loi ympärilleen valtavan paljon rakkautta, jota Heli, Jarno ja Tiian isosisko, se kaikista rakastavin oma perhe myös vastavuoroisesti ja toki luonnollisestikin antoi Tiialle- antoi enemmänkin ihan viimeisiin hetkiin asti ❤ Ikuisesti ❤️
Ihmisten äärimmäisyydestä, rakkaudesta ei ole tehty mitään määreellisiä tutkimuksia, mutta eipä olisi minkäänlaisia laitteita niitä mittaamaankaan. Ei silloin, eikä ikinä, kun kyseessä on RAKKAUS ❤
❤️ Tiia on nyt Valon ja rakkauden Enkelinä, hän on kivuton, vailla tuskaa ja kaikkia kyyneleitä ❤
Me suremme ja kaipaamme syystä, se on RAKKAUS ❤️

Juteltiin Helin kanssa, että kun tämä onnettomuus on ollut useiden tiedossa jo elokuusta 2019 ja näin myös mediassa, halutaan tälle myös ns. päätös. Siksi Helin somepostaus on löytänyt tien mediaan, jolle yhdelle (IS) annoin vahvistuksen, että meidän perheessä on suruaika.
Toivon sensitiivistä ja hiljaista myötäeloa, sananne ja osanottonne on tärkeitä, etenkin, jos ne on aitoja ja aidosti tuntevia sydämensanoja ❤️ Kiitos niistä kaikista, me elämme ja hengitämme päivän ja hetken kerrallaan ❤️
…….
JOS joku edes ajattelee tai kokee tai väittää, että tässä ei tunneta surua vaan ”haetaan julkisuutta”, niin mä voisin sanoa aika helvetin rumastikin. Osaan ja voin, silloin tällöin tunnen niin, että oma sietokyky ylittyy toisten asiattomasta puheesta, kommenteista, per***een suppeasta myötätunnosta, ajattelemattomuuden kylmästä kalmasta.
Voisin sanoa kaikille epäilijöille tai ymmärtämömyyteen syntyneille ”tervetuloa koettamaan”, ja kysymään sen kaiken koetun jälkeen, mitä tavoittelet !!!!
Toivoisin toki, että median uutisointiin liitettävät kuvat voisi ”korreloida” esilläolevaa juttua, sillä lukutaidottomuus ja vain kuvasta ymmärtäminen saattaa joidenkin ihmisten mielen väärille raiteille. Tai no, oppiiko kaikki koskaan ymmärtämään luettua, silloin kun tekstiin sisältyy tunteita, jos ei niitä itse tunnista?
Toivon jokaisen täysin tuntemattomankin elämään enemmän iloa kuin surua, valoa ja rakkautta, ne käsittää myös arvostuksen, kunnioituksen ja myötäelon, myös hiljentymisen taidon, kun ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Nyt on hiljaisten viestien aika, suru koskettaa ja koettelee useita ❤️
…………………………………………………………………………………………….
Kiitos Juhannuksen ajan kohtaamisista keikoilla Rokua Health & Spa, Iitiän lava ja Kallioniemen lava ❤
Musiikin ja kohtaamisten voima on uskomaton.”

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Heidi Pakarinen

Kommentit

Oma kommentti