Heidi Pakarinen miellytti jopa hiustenväriä myöten – nyt hän on palannut omaksi itsekseen

Laulaja Heidi Pakarinen puhuu Hymyn painetussa lehdessä Juhamatti Niemisen haastattelussa rakkaudesta.

Hän kertoo, että kaikilla kohdatuilla ihmisillä on ollut oma tarkoituksensa. Elämänkokemukset ovat tehneet hänestä vahvemman ja rohkeamman.

-Olen saanut varmuutta, avoimuutta ja iloa enkä anna enää kenenkään tukahduttaa tai viedä positiivisia energioitani. Jokaisen ihmisen pitäisi pystyä kunnioittamaan itseään eikä elää tasapainottomassa tai epäilevässä suhteessa.

Erään parisuhteensa jälkeen Heidi värjäytti hiuksensa vaaleasta tummiksi.

-Vaalea oli feikki, hän myöntää suoraan.

-Se perustui pitkälti toisen miellyttämiseen. Olin silloin vielä nuori tyttö, ja etsin itseäni. Koen että olen palannut entistä vahvemmin omaksi itsekseni.

Heidi on 44-vuotias.

-Ikä on vain numeroita, mutta mieli voi olla muuta. Minussa asuu edelleen hersyvä pikkutyttönen.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Heidi Pakarinen, rakkaus

Kommentit

Oma kommentti