Helsingin Pohjois-Esplanadin hurja onnettomuus – näin kaikki sai alkunsa

Helsingin poliisi epäilee, että 33-vuotias mies ajoi väkijoukkoon Pohjoisesplanadilla lauantaina 30.4. kello 19 aikaan. Häntä epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, vammantuottamuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja niskoittelusta.

Tapahtumat alkoivat, kun poliisipartio näytti kuljettajalle pysähtymismerkkiä Pohjoisrannassa. Epäilty ei noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä.

Kuljettaja suuntasi kohti Pohjoisesplanadia, jossa oli runsaasti ihmisiä vappujuhlinnan takia. Poliisi ei ajanut häntä takaa.

Epäilty törmäsi autollaan toiseen autoon osoitteen Pohjoisesplanadi 37 kohdalla. Kolarissa loukkaantui kolme henkilöä, joista yksi oli epäilty. Kaikki loukkaantuneet saivat hoitoa sairaalassa. Loukkaantuneet asianomistajat ovat jo päässeet pois hoidosta.

– Poliisi on kerännyt tapahtumapaikalta runsaasti videokuvaa ja silminnäkijähavaintoja, joita käydään läpi. Lisäksi jatkamme asianomistajien ja todistajien puhutuksia, sanoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kalle da Silva Gonçalves.

Epäilty vaaransi ajollaan lukuisien paikallaolijoiden turvallisuuden. Lisäksi onnettomuudessa kolhiintui runsaasti ajoneuvoja.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: poliisi

Kommentit

Oma kommentti