Helsinkiläinen yksinhuoltaja ei jaksanut enää – teki itsestään lastensuojeluilmoituksen!

Seuraukset pelottivat, mutta yh-äiti päätti silti ottaa yhteyttä lastensuojeluun jaksamisongelmiensa keskellä. Taustalla oli murrosikäisen pojan kanssa kärjistyneet ristiriidat.

Poika oli käyttäytynyt jo jonkin aikaa aggressiivisesti muita perheenjäseniä kohtaan, karkaillut kotoa ja ollut ärtynyt.

-Olin oikeasti huolissani siitä, että pysyykö hän elossa, äiti kertoo painetun Hymyn haastattelussa.

-Ajatus lastensuojeluun soittamisesta pelotti. Luulin että lapseni otetaan huostaan. Mutta olin neuvoton, eikä omat voimat enää riittäneet. Olin valmis tekemään mitä vain lapseni takia.

Hymyssä kerrotaan, että kymmenisen prosenttia lastensuojeluilmoituksista on itse tehtyjä.

Elina yllättyi lastensuojelun asenteesta.

-He pitivät huolen, että saan tarvittavaa tukea. Näin jälkeenpäin oikein hävettää aiemmat ajatukset lastensuojelusta. Viranomaiset tekivät kaiken, mihin minulla ei enää voimat riittäneet.

Lue Elinan tarina painetusta Hymystä.

Kuvituskuva: Wikimedia Commons, henkilöt eivät liity juttuun.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: lastensuojeluilmoitus, nuori, nuoriso, poika, urheilu, yksinhuoltaja

Kommentit

Oma kommentti