
Olavi Uusivirta
[c
Olavi Uusivirran ja Hilma Kotkaniemen kesäravintola Lippa jouduttiin sulkemaan hetkellisesti, vain muutama päivä avajaisten jälkeen. Uusi kesäravintola Lippa sijaitsee Helsingin Mustikkamaalla.
Ravintola on jo avattu.
Helsingin Sanomien mukaan syynä sulkemiseen oli odottamaton yleisöryntäys.
Pelkästään perjantaina, juhannusaattona, Lipalla kävi lähes 2 000 asiakasta. Määrä oli kymmenkertainen Uusivirran ja Kotkaniemen odotuksiin nähden.
Yleisöryntäyksen vuoksi ruoka ja viini myytiinkin loppuun etuajassa.
”Kaikki ruuat myytiin loppuun jo perjantaina. Lauantaiksi saatiin hieman täydennystä niin, että pystyimme pitämään keittiön koko päivän auki. Iltaan mennessä alkoi olla osa viineistä nollassa ja limut loppu”, Uusivirta kuvaa viikonloppua HS:ssä.
Normaalisti Lippa on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin säävarauksella. Kävijäryntäyksen vuoksi ravintola suljettiin poikkeuksellisesti jo sunnuntaina.
”Kyllä luulen, että ollaan vähän viisaampia”, Uusivirta arvioi. Kesäravintola avattiin uudelleen yleisölle tämän viikon keskiviikkona, HS:ssä.
aption id=”attachment_683555″ align=”alignnone” width=”548″] Suomi soi -ohjelman pressitilaisuus, Olavi Uusivirta. Kuva Tiia Ahjotuli/Otavamedia[/caption]
Lähde: Helsingin Sanomat
Kommentit
Oma kommentti