Hymyn suuri selvitys: Kaupungit salaavat edustusbudjettejaan – tässä kähmykaupunkien lista!

Hymyn painetusta lehdestä löytyy todella mielenkiintoinen selvitys. Näin taantuma-aikana halusimme selvittää, kuinka juuri sinun kotikaupunkisi käyttää rahaasi ja rällää viinalla ja kestityksillä sinun piikkiisi.

Hymy kysyi kaikilta 107:ltä Suomen kaupungilta kaupunginjohtajien edustuskuluista. Halusimme selvittää kuinka paljon heidän edustuskuluihinsa on budjetoitu tänä vuonna ja kuinka paljon tuosta rahasta on jo tänä vuonna käytetty.

Vastauksista kävi ilmi, että asia on kaupungeille tosi arka. Tarkkoja erittelyjä edustusmenoistaan eivät toimittaneet läheskään kaikki kaupungit, vaikka julkisuuslain ja hyvän hallintotavan mukaan näin olisi tehtävä. Esimerkiksi Maarianhaminan kaupunki ilmoitti vastaavansa vain ruotsin kielellä tehtyihin kysymyksiin.

Helsinki ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen johtavat selvitystämme. Budjetti on Pajusella yli puoli miljoonaa eli lähes 50 000 euroa kuussa! Tuosta summasta hän on käyttänyt kestitykseen jo 340 000 euroa. Entäs muut kaupungit? Esimerkiksi Kiteellä edustuskuluihin on tähän saakka mennyt 2 000 euroa ja rapiat, ja Jyväskylässä juominkeja ja syöminkejä on ollut 15 000 eurolla.

Tässä ”kähmykaupunkeja”, jotka eivät vastanneet vaan salailivat asiaa.

Akaa, Harjavalta, Heinola, Iisalmi, Kankaanpää, Kaskinen, Kauhava, Kerava, Kiuruvesi, Kokkola, Kurikka, Laitila, Lohja, Nokia, Orimattila…

Lisää vastaamattomia toinen mokoma lehdessä.

Kuvassa Kankaanpää, Wikimedia Commons

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: edustaminen, edustusmeno, kaupunki, kunta

Kommentit

Oma kommentti