Hymyn suuri ulosottoraportti julkkiksista: Hän sai 215 000 euroa anteeksi!

Hymy on jälleen kerran julkaissut äärimmäisen mielenkiintoisen julkkisten ulosotoista kertovan raporttinsa painetussa lehdessä. Käymme läpi lukuisten julkkisten ulosottovelat saamiemme rekistereiden perusteella.

Mielenkiintoinen velallinen on jälleen sairausuutisten viime aikoina sävyttämä taiteilija Juhani Palmu. Hän on ollut yleensä ulosottolistojen kruunaamaton kuningas. Nytkin hänellä on 12-sivuinen velkalista.

Koska Juhanin velat ovat niin pitkässä juoksussa, hän on saanut niitä jopa anteeksi – vanhenemisen takia. Esimerkiksi perintäyhtiön perimät kaksi velkaa, yhteissummaltaan 215 000 euroa, on kuitattu anteeksi annetuiksi.

Anteeksi mitä?

Kyllä vain! Ulosottoperuste on vanhentunut, niitä ei voi enää periä. Velat ovat vuodelta 2003, ja 15:ssa vuodessa velka lopulta vanheni.

Edelleen on auki piirun verran 200 000 euroa.

Mitä kuuluu muitten julkkisten veloille, lue lehdestä loput.

Teksti:Hymyn toimitus, JT Tuomela
Avainsanat: Juhani Palmu, ulosotto

Kommentit

Oma kommentti