
Deep Purple -yhtyeen johtohahmo Ian Gillan on sairastunut. Tämän vuoksi bändi joutuu perumaan Euroopan-kiertueensa keikat.
Yhtye tiedottaa asiasta julkaisussaan Facebookissa. Aiemmin kerrottiin, että Gillan on joutunut sairaalaan.
– Minulla oli lääketieteellinen ongelma, kun olimme Leipzigissa, ja minun täytyi käydä sairaalassa, Ian Gillan kertoo julkaisussa.
Tuossa hän viittaa aiemmin kerrottuun uutiseen, jolloin ensimmäiset keikat jouduttiin perumaan.
– Toivoin, että saisimme kaiken kuntoon niin, että kiertue jatkuisi. Sen jatkamiseen liittyy hyvin vakavia riskejä.
Tilanne on kuitenkin kaikesta päätellen sen verran vakava, että nyt euroopankiertue jouduttiin keskeyttämään toistaiseksi. Lopullisesta perumisesta ei kuitenkaan kerrota, joten tilannetta ilmeisesti seurataan ja koko kiertueen osalta lopullinen peruminen – tai sen jatkaminen tehdään terveystilanteen mukaan.
– Olemme hyvin pahoillamme vaivasta, jota tämä aiheuttaa, mutta näin on kaikille parempi.
Nyt toistaiseksi Deep Purplen esiintymiset Euroopan-kiertueelta on peruttu.
Kommentit
Oma kommentti