Idols-Johanna shokissa: Raiskausjutussa syyttämättäjättämispäätös!

Johanna HämäläinenToissavuoden Idols-finalistina muistettava Johanna Hämäläinen, 26, on shokissa. Hymy uutisoi viime elokuussa ensimmäisenä lehtenä Johannan joutuneen raiskauksen uhriksi palatessaan ravintolasta Kuusankoskella. Epäilty otettiin kiinni pian.

Nyt syyttäjä on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Asiakirjat on julistettu salaisiksi. Käytännössä siis näyttöä tapahtumalle eli raiskaukselle ei ole löytynyt.

-Olin laulamassa paikallisessa ravintolassa karaokea, ja tapasin siellä ikäiseni miehen, jonka kanssa lähdimme jatkamaan iltaa hänen vanhempiensa kotiin, itkuinen Johanna muisteli elokuussa Hymy-lehdelle.

Johanna kertoi, että Puistomaan kaupunginosan kohdalla mies yhtäkkiä kävi kimppuun.

-Yritin huutaa, mutta kukaan ei tullut apuun, vaikka olimme erään kerrostaloyhtiön roskiskatosten luona. Hän tosin kuristi minua niin, että en saanut henkeä ja huutoni tukahtui.

Johanna kertoo Hymylle olevansa aivan shokissa ja järkyttynyt asian saamasta käänteestä. Hän ei osaa sanoa, valittaako syyttämättäjättämispäätöksestä.

-Nyt minun on vain aivan pakko päästä Kouvolasta pois, täällä ei voi hengittää, itkuinen Idols-tähti luonnehtii.

Johannan tuntemuksista voi lukea lisää myöhemmin ilmestyvästä Hymystä.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Idols, Johanna Hämäläinen

Kommentit

Suomessa raiskatut saa tuomion, jos uskaltavat tehdä asiasta rikosilmoituksen.
Onko siis ihme jos mamut hyppii tyttösten päälle, kun ei Suomalainen edes erota heitä toisistaan, ja kukaan ei edes usko raiskattua naista/tyttöä.

Voi hyvänen aika,oliskohan tämän satutädin aika mennä oikeisiin töihin ?

Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen, joka tarkoittaa, etttä poliisi on asian tutkinut ja esitutkinnassa käynyt ilmi ettei raiskausta ole tapahtunut.
Turha edes arvailla mitä on tapahtunut, mutta jos raiskauksesta ei ole näyttöä, niin yleensä se tosiaan tarkoittaa sitä. Asiakirjat julistetaan aina salaiseksi oli sitten syyttäjän päätös mikä tahansa.

Siis lehdessäkin jo kerrottiin, ettei mitään ”raiskausta” edes tapahtunut. En tiedä näistä kuristuspuheista ja muusta väkivaltaisesta käytöksestä, mutta raiskattu tota muijaa ei ole.

Jotenkin haiskahtaa, että taustalla on ollut perätön ilmianto. Nyt kannattaisi tämän syytettynä olleen kaverin nostaa oikeusjuttu perättömästä ilmiannosta ja pyytää korvauksia maineensa ja kunniansa menetyksestä!

Mitään ei tapahtunut. Uskoin T sanaan kun vuoreen heti alusta lähtien.
Johanna vaan pönkittää kuihtunutta ”uraansa” eteenpäin.

köyhä:
Joo totta eikä edes laukee sisään, niin ei kukaan saa tietää mitä tapahtu :/

Mä silti uskoisin tämän Hämäläisen puhuvan totta.. Mutta tämä olisi itselleni kuitenkin niin kipeä asia, etten kehtaisi siitä julkisuudessa puhua.

Eihän siitä mitään todisteita jää jos
pienikaluinen mies pistelee menemään.

Tää on tiedetty kauan täällä Kouvolassa et neiti Hämäläinen keksi koko jutun saadakseen julkisuutta. Väittää usein kaikkee skeidaa mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Säälittävä tyyppi

Oi miksi tulit julkisuuteen? Tietysti RAHAN takia, säälittävä nainen.

En pysy kärryillä näissä Idols-sitäjatätä-henkilöissä. Miten ihmisen elämä voi olla niin sisällyksetöntä, että näinkin henkilökohtaiset asiat halutaan puida Hymyssä = raha puhuu.

Idolsissa oli tuhansia osallistua, julkaiseeko Hymy esim. jokaisen pikkuvarpaan kipeytymisen ”Idols-tähden varpas kipeänä”??? Jos näin on, saadaan paskatäytettä kymmeniksi vuoksi eteenpäin.

herjaajat olkaa kilttejä edes tälle johannalle. miehet raiskaavat vaimojaan POLIISI: kai niillä on oikeus ku pappi aamenen on sanonut. perkl mitä paskaa

Suomessa raiskaajien ja pedofiilien päätä silittää aina joku kukkahattutäti/setä, ei ne ( rikolliset)saa mitä ansaitsee. Olen itse kokenut saman, molemmissa rikoksissa. Pahoittelen asiaa ja koeta jaksaa.

jos lasten raiskauksistakin saa vain ehdollista, niin kai tässä tapauksessa johanna joutuisi itse vankilaan ju oli väärässä paikassa väärään aikaa..

Näyttöä ei siis löytynyt…hmm…kävit vissiin kuitenkin lääkärissä tutkimuksissa?? Kyllähän lääkäri tutkiessaan näkee onko raiskaus tapahtunut. Miksi lääkärintodistusta ei sitten ole viety eteenpäin? tai jos on niin täytyy edelleen ihmetellä suomen oikeuskäytäntöä.

Oma kommentti