IL: Matti Nykäsen haudalle iskivät varkaat – Pia kertoo, ettei enää usko Jumalaan

Puolitoista vuotta sitten kuolleen mäkisankari Matti Nykäsen haudalle Jyväskylään ovat iskeneet varkaat. Asiasta kertoo Matin Pia-leski Iltalehdelle.

Matin haudalla olevia enkeleitä on varastettu aiemminkin, ja nyt taas.

– Toivottavasti edes säilyisivät nyt jonkun aikaa siellä, etteivät ihmiset veisi niitä. Kaksi enkeliä olen vienyt hänen haudalleen jo aikaisemmin ja ne ovat hävinneet sieltä. Muiltakin haudoilta on kadonnut näitä muistoesineitä. Ihmetyttää, että kuka voi olla niin julma, että varastaa toisten haudalta, Pia suree.

Samassa jutussa Pia kertoo, ettei hän enää usko Jumalaan, vaikka aiemmin niin oli.

– Uskoin jossain vaiheessa yläkerran isäntään, mutta se muuttui, kun Matti vietiin minulta. Usko loppui siihen. Nyt en enää tiedä, mihin uskon. En ole ymmärtänyt, mikä Matin kuoleman tarkoitus oli.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Matti Nykänen, Pia Nykänen

Kommentit

Oma kommentti