IL: Rosanna Kulju koki täysromahduksen – ei noussut jouluna ollenkaan sängystä

Iltalehden maksullisessa Plus-palvelussa on Rosanna Kuljun haastattelu. Näyttävä nainen tunnetaan muun muassa Miss Helsinki -voittajana ja sittemmin samaisen kauneuskilpailun organisaattorina.

Lisäksi Rosanna juonsi viime syksynä NRJ:n arki-iltojen radiolähetyksiä. Päivisin hän hoiti yritykseensä liittyviä töitä. Rosannan työtahti kävi niin kovaksi, että pienen tauon koittaessa vastassa oli täysromahdus.

– Suoraan sanottuna vointini on ollut niin huono, että esimerkiksi jouluaattona en noussut ollenkaan sängystä, koska minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään, Rosanna kertoo Iltalehdelle.

Hän selostaa uupumuksen näyttäytyneen myös muistiongelmina.

– Huomasin myös, etten enää muistanut esimerkiksi pin-koodejani, reittejä tuttuihin paikkoihin tai muita ihan tavallisia asioita.

Rosanna kertoo Iltalehdelle olevansa nyt keskellä toipumisprosessia. Hän haluaa löytää tasapainon arjessaan, jotta uupuminen ei toistu.

– Pyrin laittamaan itseni ja läheiseni elämässäni ykkössijalle, ja työt ja muut velvoitteet vasta kakkossijalle.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Rosanna Kulju

Kommentit

Oma kommentti