Ilkka Kanervan uusin tekstiviestisoppa – näin erikoisesti reagoi Jasmin Mäntylä!

Jasmin MäntyläSeiska kertoi eilen kansanedustaja Ilkka Kanervan lähettämistä tekstiviesteistä tummahipiäiselle naiselle. Nyt Kanervan ”ex-tekstittelykumppani” Jasmin Mäntylä on reagoinut asiaan blogissaan, ja varsin yllättävällä tavalla.

-Tänään koin pienimuotoista pahoinvointia kyseisen lehden uuden kannen nähdessäni … (…) Kanerva on helppo kohde yhä vuosien jälkeenkin samankaltaisille jutuille, ja on oikeasti harmi, että häntä lyödään tasaisin väliajoin kaikella mahdollisella, Jasmin kirjoittaa ja jatkaa:

-Vaikka julkisuus on vuosien saatossa tuonut myös useita negatiivisia asioita elämääni, on siitä jäänyt silti enemmän positiivisia asioita mieleen. Julkisuus voi joissain tilanteissa olla hyödyksi ja avuksi, kunhan siihen ei jää liiaksi kiinni.

Jasmin on nyt 29-vuotias, ja hän tuli julkisuuteen 16-vuotiaana mallikisan tiimoilta. Sen jälkeen neito ajautui vuosikausiksi kohujulkisuuden pauloihin. Viime ajat Jasmin on keskittynyt politiikkaan Kokoomuksen listoilla.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Ilkka Kanerva, Jasmin Mäntylä

Kommentit

mutta tyrkky julkisuus ei ole hyvästä, tympäisee jos asiaan täytyyy sanoa mielipiteensä, ketä kiinostaa.

Miten kehtaa mitä? Tuohan on nätisti sanottu tutusta ihmisestä, hienoa nähdä että jotkut nuoret julkut on noin fiksuja. Hienoa Mäntylä! Ja Ike on oikea äijä!

Ei jumalauta.Ettäs kehtaat.Aikuisen oikeesti,haiskaahtaa aika pahasti……………..

Tosiasia on,että Jasmin on vuosien myötä aikuistunut ja elää ihan normaalia elämää,kukapa ei nuoruudessaan olisi töpännyt,mutta aina voi korjata virheensä,nän on Jasmin tehnyt.Miksi jotkut mollaavat toistamiseen noista vanhoista jutuista.

en ole kokoomusta äänestänyt sen jälkeen kun jasmina on ollut heidän listoilla.

totta kai häneltä löytyy ymmärrystä ilen entisenä sussuna. eihän hänkään pelkkien lollotissikuvien takia ”julkisuuteen” ole päässyt…

Kokoomuslaisia molemmat ei kai se nyt ikeä rupea haukkumaan.

No on tuo jasmin kokoomuksessa ollut yli 10 vuotta, tehnyt siellä työtä ja nykyäänkin se on puolet vuodesta töissä kreikassa. mikä tuossa on niin hirveätä että pitää häntä aliarvioida? minusta jasmin on muuttunut hurjasti parempaan usean viime vuoden aikana ja on tänä päivänä tosi upea nainen kaikin puolin, myös henkisesti. mitä sitten jos on mokaillut nuorempana, ainakin tää nainen on oppinut mokistaan. aatelkaa joitain aitolehtiä, tukiaisia, ja vastaavia jotka on jasminin ikäisiä tai vanhempia ja he toimivat typerästi yhäkin ja ovat todellisia tyrkkyjä.

No Jasmin sai nimensä julkisuuteen antamalle Ikelle pesää ja sitten hän on pitänyt poliittisesta urastaan huolen esittelemällä ahkerasti ”avujaan”.

Kykypuolueellehan riittää, että ehdokkaalla on minkäänlaisia erityisavuja kuten Benis hyvin tietää.

Jasminhan on näemmä lojaali ystävilleen, edustaahan nuo molemmat samaa puoluettakin. Hieno piirre ihmisessä, hyvä jasmin!!

brassilla on musta perse.
se on lisäarvo, joten…

Liian vanha?? Tuo uusi brassi txtkumppani on 34 v. ja Jasmin on 29 v. Eli??

taitoopi vanha suola janottoo jassuva, vuan kun on jo liijan vanha ikelle

Oma kommentti