Interreilausta suomalaiseen malliin: Ilotyttökadulta Romaniaan kerjäämään!

Markku Mutanen on porhaltanut junalla jo puoli Eurooppaa. Vielä on matkaa jäljellä. Kokemuksistaan tempaustaiteilija raportoi Hymy.fi:n matkablogissaan.

Markun ideana on kierrellessään ympäri Eurooppaa kolmen kuukauden ajan murtaa sovinnaisuuden ja kansojen stereotypioiden rajoja. Ruotsissa Markku matkasi ensitöikseen gay-baariin. Naapurimaasta miehen matka jatkui Hampurin synninpesään, St. Paulille ja Reeberbahnille. Siellä Markku väisteli aluetta hallinnoivia liivijengiläisiä.

-Reeberbahnilla myös naisille on omat bordellit, Markku kertoo.

Puolassa Markku onnistui hommaamaan itselleen jalkapalloilun EM-kisareportterin virallisen passin.

-Minua pidettiin ravitsemusliikkeissä kuin piispaa pappilassa.

Puolan Auschwitzin jälkeen Markku tunsi melkein tulevansa hulluksi.

-Se on tutustumisen arvoinen paikka turhista ja pienistä asioista valittaville.

Matka jatkui Unkarin kautta Romaniaan, ja sieltä taas uusia seikkailuja kohti.

Romaniassa Markku päätti tehdä kunnon källit ja ryhtyä kerjäämään. Miten siinä kävi, senkin voi lukea Markun matkablogista, eli täältä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Hymy, interreil, Markku Mutanen

Kommentit

Oma kommentti