Jaajo Linnonmaa miettii ystävyyttä: ”Kannattaa miettiä tarkkaan, kenelle omaa aikaansa antaa”

Jaajo Linnonmaa on ymmärtänyt, että ”ystäviä” ei tarvitse olla valtavasti ympärillä. Sen sijaan oikeiden ystävien kanssa kannattaa käyttää elämänsä rajalliset tunnit.

Hän kertoo, että usein pyydetään onnitteluvideoita ja kysytään elämänohjeita, kun jollain on synttärit. Viime vuosina hän kertoo jakaneensa yhtä ja samaa neuvoa, jonka on itse huomannut.

– Nimittäin Iän myötä kaveripiiri on pienentynyt. Ja hyvä niin.

Hän ajatteli parikymppisenä, että mitä enemmän ympärillä on ihmisiä, sitä parempi.

– Nykyään ajattelen lähes päinvastoin.

– Perhe, työ, harrastukset ja omat projektit vievät lähes kaiken ajan. Siksi jäljelle jäävät tunnit haluan käyttää ihmisiin, joiden seurasta tulee hyvä olo.

Jaajo on miettinyt asiaa tarkkaan. Näin hän ajattelee:

”Jatkokysymys kuuluu: Miten löytää oikeat ihmiset ympärilleen?

Tämän voi ratkaista testillä.

Kirjoita ylös niiden ihmisten nimet, jotka tulevat mieleesi tämän listan kohdista:
1. Ottavat yhteyttä vain silloin, kun tarvitsevat jotain.
2. Valehtevat tai jättävät asioita kertomatta.
3. Saavat sinut tuntemaan syyllisyyttä jatkuvasti.
4. Painostavat tekemään asioita, joita et oikeasti halua.
5. Saavat houkuteltua sinut tekemään vääriä valintoja.
6. Eivät kannusta sinua onnistumaan.
7. Puhuvat paskaa sun muista läheisistä kavereista.

Kun lista on valmis, kysy itseltäsi yksi kysymys.

Olisiko elämäni vuoden päästä parempaa, jos nämä ihmiset eivät enää veisi aikaani?”

Hänen mukaansa tämä ei tarkoita, että ketään pitäisi vihata tai että ystävyyssuhteita pitäisi katkaista dramaattisesti.

– Usein riittää, että lakkaa antamasta aikaa ihmisille, jotka eivät tee elämästä parempaa.

Tilalle jää yllättävän paljon aikaa niille ihmisille, joilla oikeasti on merkitystä ja ehkä juuri siitä aikuisuudessa on lopulta kyse.

– Ei siitä, kuinka monta ystävää sinulla on, vaan siitä, keiden kanssa päätät käyttää elämäsi rajalliset tunnit.

– Jokainen uusi “kyllä” jollekin ihmiselle on samalla “ei” jollekin toiselle. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan, kenelle omaa aikaansa antaa, Jaajo päättää punaisen sydänemojin kera.

Että sellaisia syvällisiä, mutta ehdottomasti hyödyllisiä mietteitä tällä kertaa Jaajolta.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Jaajo Linnonmaa

Kommentit

Oma kommentti