Jani tappoi alamaailman pelätyn liivimiehen – onko tässä motiivi?

Jari Kolivaara oli yksi Suomen tunnetuimmista kovan luokan rikollisista. Hän nousi julkisuuteen 90-luvun puolivälissä murhattuaan huumeparoni Osmo ”Lusu” Ahlqvistin. Tämän jälkeenkin Kolivaara syyllistyi lukuisiin vakaviin rikoksiin.

Viime uutenavuotena, tarkemmin sanottuna uudenvuodenyönä, osat menivät toisinpäin.

37-vuotias Jani Istankuru tappoi 54-vuotiaan Kolivaaran Helsingin Käsityöläisentiellä. He olivat viettäneet uudenvuodenaattoa yhdessä. Homma päättyi tappoon ja yhdeksän ja puolen vuoden vankilatuomioon.

Painettu Alibi-lehti kertoo surmatyön taustat ja oli paikalla oikeuskäsittelyssä. Tappajaksi tuomittu Istankuru kertoi oikeudelle, että hän oli pelännyt Kolivaaraa tämän seksuaalisten taipumusten takia.

Miehen puolustuksen mukaan Kolivaara oli käyttänyt Istankurua seksuaalisesti hyväksi, kun Istankuru oli ollut kymmenen vuoden ikäinen. Myöhemmin seksuaalista lähestymistä oli tapahtunut Istankurun puolustuksen mukaan miesten ollessa samaan aikaan vankilassa. Istankuru ei ollut suostunut hommiin.

Istankurulla oli tyttöystävä ja hän oli heteroseksuaali. Oikeus ei uskonut hätävarjelutilanteeseen, jonka Istankuru oikeudelle esitti. Lue tapauksen taustat painetusta Alibista.

Tutustu Erotiikka-Hymyyn täällä – ilmaiseksi.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Alibi, Jani Istankuru, Jari Kolivaara

Kommentit

Oma kommentti