Kai Merilä

Jani Wickholm avoimena: Keikalta kotiin paluu kolmelta aamuyöstä ei enää ole minua varten

Koskenpään Sahloisissa metsän siimeksessä, kolmisenkym­mentä kilomet­riä Jämsästä pohjoiseen asuva Jani Wickholm koki koronan rankemman flunssan kaltaisena riesana. Hän kertoo taudin sairastamisesta painetussa Hymyssä Hannu Teiderin jutussa, mutta puhutaanpa siinä toki myös musiikista.

Entinen palo musiikin tekemiseen on kasvamassa, vaikka muutkin sairaudet ovat Jania piinanneet. Hän on kertonut kilpirauhasen vaikeasta vajaatoiminnasta.

– Nelivuotiaasta lähtien olen ollut musiikin kanssa jollakin tavalla tekemisissä. Tuntuisi hullulta luopua siitä lähes 40 vuotta myöhemmin, kertoo klassisella pianonsoitolla muusikon uransa aloittanut 43-vuotias Jani.

Uusi suunnitelmia musiikin suhteen pyörii päässä, mutta konkreettiset tulokset sävelin Jani paljastaa myöhemmin keväällä.

Kotona Koskenpäällä löytyy oma kotistudio, jossa suunnitelmia voi viritellä käytäntöön. Mihinkään valtaisaan keikkarumbaan mies tuskin enää olisi valmis. Hän sanoo arvoituksellisesti:

– Keikalta paluu kotiin kolmelta aamuyöltä ei ole enää minun juttuni. Katsotaan, mitä tulevaisuus tarjoaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jani Wickholm, korona

Kommentit

Oma kommentti