Janita Lukkarisen äiti ei kommentoi huolestuneita huhuja

Janita Lukkarisen Instagram-tilillä on viime aikoina nähty fanien huolestuneita kirjoituksia. Aiheesta kertoo terveyssivusto.

Yksi viesteistä kuuluu:

-Omalla kertomuksellasi, ja niinkuin sanoit, että haluat antaa kasvot syövälle, olet tehnyt suuren vaikutuksen minuun, enkä koskaan unohda sitä. Olet ollut rohkea luodessasi uskoa parempaan. Se ei ole ollut turhaa, vaan tehnyt unohtumattoman vaikutuksen moniin.

-Tulit äsken mieleeni, ja suru valtasi minut, ihan kun vasta nyt olisin käsittänyt kohtalosi, kirjoittaa muuan toinen.

Monet ovat lisänneet sydämenkuvia kommenttiosioon.

Huoli ja epätietoisuus Janitan terveydentilasta kalvaa, sillä nainen ei ole tehnyt liki 2,5 kuukauteen minkäänlaisia päivityksiä. Aiemmin hän on kertonut hyvinkin ahkerasti kamppailustaan lymfoomaa vastaan. Villeimpien oletusten mukaan Janita olisi menehtynyt. Sellainenkin tieto leviää, että Janita ei enää olisi saattohoitokotina tunnetussa Terhokodissa.

Hymy tavoitti Janitan äidin langan päähän, mutta hän ei halunnut kommentoida asioita.

-Annetaan Janitan sitten itse kertoa, jos hän haluaa, ystävällinen Jaana-äiti totesi Hymy-lehdelle.

Samalla hän siis vahvisti etteivät ikävät huhut pidä paikkaansa. Jaana-äiti ei halunnut kommentoida sitäkään onko Janita siirretty sairaalaan Hyvikäälle.

Miten Janita voi?

-Annetaan hänen sitten itse kertoa, jos hän haluaa, äiti toisti.

Instagram

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jaana Lukkarinen, Janita Lukkarinen, lymfooma

Kommentit

Oma kommentti