Janne Ahonen Ylellä: ”Olen toipuva alkoholisti”

Janne Ahonen osallistui Ylen Urheilustudion keskusteluun, jossa käsiteltiin huippu-urheilua ja päideriippuvuuksia. Yllättäen mäkihyppylegenda teki rohkean ulostulon.

– (Olen) toipuva alkoholisti. Raittiina päivä kerrallaan. Tuossa 2013 omaehtoisesti päätin lopettaa juomisen. Tiesin ja tunnistin, että käyttö ei ollut kohtuullisissa rajoissa. Sitten vähän painostetustikin ehkä, mutta päätin kuitenkin, että olen niin kova jätkä, että pistän korkin kiinni, enkä tarvitse siihen apua, Ahonen selosti Ylen ohjelmassa.

Hän kertoi päätöksen pysyneen tiukkana aina viime vuoteen saakka. Keväällä hän oli kuitenkin sortunut juomaan alkoholia.

– Ajattelin, että ei kai tässä mitään. Muutama olut kavereiden kanssa ja vaikka sitten pieni humalakin. Ajattelin, että olen tämän kahdeksan vuoden aikana kasvanut ja viisastunut. Mutta kyllä sitä jatkettiin heti siitä samasta tilanteesta, missä oltiin kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Repsahduksen jälkeen Ahonen oli ymmärtänyt hakea apua. Mäkikotka oli tajunnut, ettei hän ollut missään vaiheessa hoitanut sairauttaan, vaikka oli pystynytkin olemaan juomatta.

Ahonen myönsi myös hypänneensä joskus krapulassa uransa huippuvuosina.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: alkoholismi, huippu-urheilu, Janne Ahonen, mäkihyppy, riippuvuus

Kommentit

Oma kommentti