Jasmin Hamid kertoo surullisesta tilanteesta perheessään!

Jasmin Hamid 18.11.2015
© Tommi Tuomi/Otavamedia

Jasmin Hamid kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen isänsä on joutunut saattohoitoon.

Sis. Deli+Café x Relove 5kulma -myymälän avajaiset Helsingissä 5.4.2018 Kaupunginvaltuutettu ja näyttelijä Jasmin Hamid
© Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Jasmin Hamidin isä on sairastanut etenevää muistisairautta.

– Isäni siirrettiin saattohoitoon viikonloppuna. Hän on sairastanut etenevää muistisairautta jo jonkin aikaa, mutta silti voinnin nopea heikentyminen tuli yllätyksenä. Viime päivinä olen viettänyt vapaa-aikani ja osan työajastakin sairaalassa, Jasmin Hamid kirjoittaa päivityksessään Instagramissa.

– Ajattelin aiemmin, että vanhemman menettäminen nelikymppisenä tuntuisi ”ihan normaalilta”. Ihmiset kun tuppaavat kuolemaan vanhetessaan. Mutta kovin surullista se silti on.

– Hän ei päässyt sairauden takia nauttimaan eläkepäivistään, kuten oli haaveillut. Eikä isän sairastumisen takia äitinikään. Tai lapseni isovanhemmistaan. Kaikki tapahtui niin aikaisin. Ja aina isäni on murehtinut, miten me lapset pärjäämme.

Lasten mutkaton uteliaisuus kuolemaan kohtaan on tuonut Jasminin perheelle keveyttä päiviin.

– Keveyttä päiviin on tuonut lasteni mutkaton uteliaisuus kuolemaa kohtaan. Nelivuotias kyselee monta kertaa päivässä, joko vaari on kuollut. Hän pohtii kuolevatko kaikkien lasten vaarit samaan aikaan ja tuleeko heistä kuoleman jälkeen oikeasti zombeja, kuten joku päiväkotikaveri oli osannut kertoa.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: isä, Jasmin Hamid, muistisairaus

Kommentit

Oma kommentti