Jasmin Mäntylä turhautui tämän naisen puolesta!

Jasmin MäntyläEduskuntavaalit tulivat ja menivät, eikä suomalaista kohumallia Jasmin Mäntylää valittu Arkadianmäelle kansaa edustamaan. Mimmi kirjoittaa blogissaan olevansa todella turhautunut omaan äänestystulokseensa ja ylipäätään vaalien tuloksiin. Sympatiaa heruu kuitenkin muutamalle eduskunnasta tippuneelle.

-Olen kyllä turhautunut omasta tuloksestani, tiettyjen kokoomuslaisten ystävieni tippumisista sekä koko vaalien tuloksesta yleisesti ottaen. Sympatiani ovat varsinkin Marja Tiuran puolella, jonka tippuminen eduskunnasta oli aivan kamala uutinen. Mahtavaa on toki se, että Kokoomus on Suomen suurin puolue, mutta mekin koimme valitettavia tappioita. Tuntuu myös, että kovaa työtä ja ihmisläheisyyttä ei arvosteta riittävästi – se on huolestuttavaa kaikkien kannalta, Jasmin puhelee.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jasmin Mäntylä, Marja Tiura

Kommentit

Mäntylä on kunnallispoliitikko Oulussa ja mm lastenliiton puheenjohtajana siellä. Hyvä tyttö!! näin sitä voi immeinen muuttua, hieno esimerkki oot siitä!

luuliko tämä turhantoimittaja julkkistyrkky ja ex alastonmalli oikeasti ansaitsevansa paikan edusskunnassa?? :DD

Marja ja Jasmin ovat ihania naisia ja tää Mäntylä on vielä niin nuori et tulevaisuudessa ehtii vaikka minne. Tsempiä!

Kokoomus EI TODELLAKAAN ole työläisten puolella! Kokoomushan ajaa hyväpalkkaisten asioita eikä missään tapauksessa halua perustulomallia! Köyhät pysykööt köyhinä ja rikkaat rikkaina. Luokkajako on edelleen voimassa nykypäivänäkin, vaikka sitä ei ääneen sanota.

Ihmisläheisyys??????? Vaihda Jasmin puoluetta jos haluat ihmisläheisyyttä ajaa! Kokoomus ei ole ihmisläheinen puolue. Ota Jasmin asioista selvää ja mene demareihin vaikka.

Ihmisläheisyys??????? Vaihda Jasmin puoluetta jos haluat ihmisläheisyyttä ajaa! Kokoomus ei ole ihmisläheinen puolue. Ota Jasmin asioista selvää ja mene demareihin vaikka.

kuinka kehtaa kokoomus selittää tekevänsä työtä työläisten puolesta sehän on vitsi

Turha juttu ja puolue ajaa vain rikkaitten asioita,jasmin mäntylän vois mennä dokaa utajärven puliuokkojen kanssa.Sieltä hymy sais uuden jutun lehteen

Kova työ ja ihmisläheisyys, kaksi asiaa, joista kokoomuksen väki on vain lukenut lehdistä…

Oma kommentti