Jasmin teki paljastuksen exästään ja ensikohtaamisesta: Putkan kautta treffeille

Jasmin Mäntylä on blogannut oudoista treffeistään.

Muinoin Jassun ollessa sinkkuna hän sopi treffit miehen kanssa, joka toikin treffeille koko perheensä. Tai no, ainakin pienet lapsensa.

Jasmin ei asiasta pitänyt, sillä tilanne oli todella outo.

-Olimme ravintolassa kuin jonain perheenä, eikä varmasti tarvitse kysyä, että halusinko vielä jälkiruokaa.

Myös australialaisen exänsä kanssa Jasmin koki erikoisia. Heidän piti mennä ensimmäisille lounastreffeille, mutta mies ei ilmestynyt sinne. Myöhemmin mies laittoi viestiä ja he tapasivat uudelleen.

-Mitä hänelle sitten oli tapahtunut päivällä ja mistä oharit johtuivat? No, hän oli herännyt putkasta täällä Oulussa ilman mitään muistikuvia edelliseltä yöltä. Hän oli hukannut puhelimensa, joten oli putkasta päästyään käynyt ostamassa uuden puhelimen suomalaisen liittymän kera. Hän oli siis edellisiltana mennyt baariin ja vetänyt pienet ”perseet” joidenkin suomalaisten äijien kanssa, joihin oli illan aikana tutustunut. Sitten hän oli ilmeisesti joutunut tappeluun baarin portsarin kanssa, jonka seurauksena hänet oli viety poliisien toimesta yöksi putkaan, Jasmin avautuu.

Lue hauskat tarinat BLOGISTA

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jasmin Mäntylä, treffit

Kommentit

Oma kommentti