Jesse Kaikurannan koskettava ulostulo: ” Olen saanut kuulla olevani ruma, naisellinen, läski…”

Jesse Kaikuranta on tehnyt parin viime vuoden aikana hatunnoston arvoisia elämäntapamuutoksia. Ensin laulaja laittoi ruokailutottumuksensa uusiksi ja laihtui kymmeniä kiloja. Elokuussa hän kertoi Facebookissa olleensa kolme kuukautta ilman pisaraakaan alkoholia.

Kaikuranta korosti tuolloin, ettei syynä tipattomuuteen ole riippuvuus vaan kyse on henkiseen hyvinvointiin panostamisesta.

– En ole koskaan oikein tykännyt siitä, millaiseksi alkoholi mut tekee. Enkä siitä, mitä se mussa aiheuttaa.

Nyt laulaja on julkaissut Facebookissa kuvan, jossa hän poseeraa pelkät alushousut jalassa. Koskettava kirjoitus paljastaa, että vartalon julkinen esitteleminen on vaatinut Kaikurannalta valtavan määrän rohkeutta upeista saavutuksista huolimatta. Otoksen julkaisua on edeltänyt vuosikymmeniä kestäneen kiusaamisen läpikäyminen.

– Mä oon koko elämäni saanut kuulla olevani jotain. Ruma, oudonnäköinen, naisellinen, läski, liian erikoinen, kummallinen ja mitä millonkin. Mulla on aina ollut hyvä itsetunto, mutta vahvempaankin kuoreen tulee jossain vaiheessa säröjä. Ilman niitä säröjä mä en kuitenkaan olisi se, mikä nykypäivänä oon. Tänään, 17.10.2021 mä annan valon tulvia säröistä sisään ja annan itselleni rauhan olla vaan mä, Kaikuranta muotoilee.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jesse Kaikuranta, alkoholi, elämäntapamuutos, laihduttaminen, ruokavalio, tipaton

Kommentit

Oma kommentti