Johanna Pakonen avoimena parisuhteestaan: ”Paljon on ollut mutkia matkassa”

Johanna Pakonen on julkaissut uudenvuoden kunniaksi pitkän kirjoituksen Instagramissa. Siinä hän kiittää Samu-puolisoaan kauniin sanakääntein. Vuoden 2002 tangokuningatar myöntää, ettei hänen tule aina sanottua asioita ääneen arjen keskellä.

– Kiitos, kun huolehdit meidän perheestä aivan väsymykseen saakka. Kiitos, kun olet ollut tukenani nämä pari merkillistä vuotta, kun kipuilen identiteettini ja toimeentuloni kanssa. Kiitos, että saan toteuttaa itseäni uuden urapolun kautta toistaiseksi opiskelujen parissa. Kiitos, kun jaksat silloin, kun itse en jaksa.

Pariskunta kihlautui vuonna 2020. Luonnollisesti yhteiselle taipaleelle on osunut myös vastamäkiä.

– Paljon on ollut mutkia matkassa ja eiköhän niitä ole edessäpäinkin, mutta kun suunta on yhteinen ja uuden vuoden askelmerkit on piirretty paperille, on helpompi kulkea vakaasti yhteistä tulevaisuutta rakentaen (…) Menneet yhteiset vuodet on tuoneet paljon kaikenlaista kaunista ja myös jotain epämukavia asioita ja uskon, että kaikki on opettanut ja kasvattanut meitä. Hitsannut yhteen, ei repinyt erilleen, Pakonen muotoilee.

Hän myös paljastaa, että kumpikin heistä osaa olla melkoisen räiskyvä kun sille päälle sattuu.

Pariskunnan yhteiskuva tekstin alla.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Johanna Pakonen, mies, parisuhde, puoliso, Tangokuningatar

Kommentit

Oma kommentti