Kuva Kari Pekonen

Johanna Tukiainen sai kutsun itsenäisyysjuhliin – katso kuva! ”Kadetti käväisi”

Kohukaunotar Johanna Tukiainen kertoo saaneensa kutsun Linnan juhliin. Se osoittautui kuitenkin pilakirjeeksi, taidokkaasti tehdyksi sellaiseksi. Johanna paljastaa Hymylle, että asia johtaa poliisitutkintaan.

Näin Johanna Hymylle viestittää:

-Kirjekuori oli suuri, ruskea kuori, jossa oli osoitteeni Helsingissä, ja siihen oli koneella kirjoitettu teksti: Lähetetty Tasavallan Presidentin kansliasta. Kirjekuoren sisällä oli valkoinen kutsu, jossa oli selkeä Suomen leijonan logo. Ehdin innostua kovasti ja isäni Markku oli niin liikuttunut, että hän puhkesi kyyneliin asti. Isäni kyyneleet valuivat kun hän mietti miten minua on pilkattu ja herjattu netissä, ja nyt vihdoinkin saan edes jotain oikeutta.

Johanna alkoi suunnitella pukuaan ja kampaustaan innoissaan. Myöhemmin hän rupesi miettimään, miksi kutsu toimitettiin ruskeassa kirjekuoressa, eikä valkoisessa. Kuoresta löytyi myös leimaamaton Muumi-postimerkki.

Johanna kertoo Hymylle soittaneensa kirjekuoressa olevaan numeroon presidentinkansliaan. Sieltä luvattiin palata asiaan.

Nyt Johannalle on soitettu takaisin. Hänelle todettiin, että kutsu tulee samppanjanvärisessä kuoressa, ei ruskeassa. Johannan nimeä ei löydy kutsuttujen joukosta. Asiaa pahoiteltiin. Kutsu on siis väärennetty.

-Asia otettiin kuitenkin vakavasti. Presidentinlinnasta käväisi kadetti hakemassa väärennetyn kutsuni, jota piti käsitellä muovihansikkain. Se toimitettiin poliisille, Johanna toteaa Hymylle.

Johannalle toivotettiin hyvää 100-vuotisitsenäisyyspäivää presidentinkansliasta. Hän toteaa kuitenkin, että tästä pilasta johtuen hänellä meni juhlamieli.

-Kyllä siinä tuli kyyneleet silmiini etenkin sairaan isäni Markun puolesta, Johanna sanoo hiljaa.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Johanna Tukiainen, feikki, väärennös, presidentinlinna, Linnan juhlat, kutsu, itsenäisyysäpäivä

Kommentit

Todella typerän pilan joku keksinyt. Tsemppiä sinulle Johanna! Toivottavasti sait viettää onnellista itsenäisyyspäivää kaikesta huolimatta 🙂

Jopas on Tunkki onnistunut taas sadun syöttämään. HAH HAH.. Kas kunnei peräti kenraali ole silkkihansikkain, sekä ”posket valuen” itkien noutanut kirjettä.

Nyt meni överiksi Tuksulla! Ihan ite värkkäilty kutsu, jolla rahasti. On hänellä joku avustajakin varmaan ollut. Narsisti taas naruttaa! En usko Tuksun muitakaan ”uskonkappaleita”!!!

Nyt meni överiksi Tuksulla! Ihan ite värkkäilty kutsu, jolla rahasti. On hänellä joku avustajakin varmaan ollut. Narsisti taas naruttaa!

Ei niin. Kaikki tietää, että postin tuo Postimies Pate.

Nyt meni jo överiksi julkisuushakuisuus. Uskoo ken tahtoo, mutta itse tehtailtu kutsu.”Kadetti käväisi”,muovihanskoilla käsitteli kirjettä. Mielenkiintoista miten juttu jatkuu, vai jatkuuko? Pikkurikollisen askartelua.

Kutsut Linnanjuhliin lähetetään hyvissä ajoin, eikä niitä lähetetä itsensä julkisesti ryvettäneille ”huispaajille”.

Kadetit eivät toimi presidentinlinnan posteljooneina.

Kyllä ne laalaalandissa vain toimivat. Kai tälläkin uutisella sai pari kuoharia ja Ollille väkevää viinaa?

Ei kadetit todella ole postipoikia. Myöskin se, että millä ansioilla tukiainen saisi kutsun Linnanjuhliin? Myöskin se, että kutsu ei tulisi Johanna nimellä, vaan Mia Tukiainen, mikä on hänen virallinen etunimensä, vaikka itse Johannaa käyttäisikin. Joku tässä nyt haisee,,,,

Feikkikutsun lähettäjä ei tiennyt Johannan virallista etunimeä?

Oma kommentti