Hannu Salaman Juhannustanssit -kirjasta käytiin oikeutta 1960-luvun Suomessa. Kirjailija Salama hovioikeuden istunnossa, vierellään kustannusyhtiö Otavan Kari Reenpää ja asianajaja Heikki Borenius., LEHTIKUVA / PERTTI JENYTIN
Juhannustanssit oli 28-vuotiaan Hannu Salaman läpimurtoteos, jota luettiin korkeinta oikeusastetta myöten. Lopulta se toi tekijälleen ehdollisen vankeustuomion jumalanpilkasta.
Rantalava ja juhannus. Bussilastillinen nuoria keskikesän yöttömässä yössä. Katkeria, kotikonnuilleen kesäksi palanneita nuoria miehiä ja opiskelijatyttöjä.
Orkesteri tanssittaa parketilla tanssihaluisia, muilla haluilla varustetut narauttavat korkin lavan takana. Pian pusikko heiluu ja pidetään pilkkapuheita. Jossain välissä tuikataan kokko palamaan ja pian liekehtiikin koko rantakoivikko.
Hannu Salama onnistui kokoamaan kirjallisesti ansiokkaalla tavalla tyypilliset suomalaiset keskikesän juhlan kliseet teoksessaan Juhannustanssit.
Salama oli julkaissut esikoisteoksensa Se tavallinen tarina 1961. Vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit oli jo hänen neljäs teoksensa – ja kirjallinen läpimurtoromaaninsa. Mutta se jäi suomalaiseen kulttuurihistoriaan myös tavalla, jota nuori kirjailija tuskin teoksen ilmestyessä osasi odottaa.
Valtalehtien kritiikit olivat kiittäviä, mutta vanhoillisempi osasto vieroksui Salaman tyyliä. Kotimaa-lehden pääkirjoituksessa teoksen koettiin rienaavan uskonnollisia arvoja.
Muurarin saarna
Romaanissa Salama marssitti juhannusjuhliin melkoisen hahmokavalkadin. Kohtalokkaaksi hänelle kävi muurari Matti ”Masa” Hiltunen, jonka suuhun Salama kirjoitti uskonnollisissa piireissä rienaavaksi koetun pilkkasaarnan. Saarnaansa humalainen Hiltunen jankkaa dialoginpätkinä jutellessaan ystäviensä kanssa.
”Ja pyrämiitin esirippu halkesi keskeltää, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessaa, ja kaikki kukot kieku niin perkeleesti saunankiukaalla ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellää: Ollaanko jo Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen.”
Muun muassa tällaista Hiltunen jollottaa teoksessa ortodoksipapin nuotilla. Ja mahtui saarnaan niin erinäisiä kuvauksia raamatullisista seksiakteista.
Kuukausi kirjan ilmestymisen jälkeen uunituore arkkipiispa Martti Simojoki piti kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlissa puheen, jonka yhteydessä tuomitsi erään tämän syksyn romaanin tapaa käsitellä Raamattua. Simojoki oli ollut yhteydessä myös kirjan julkaisseeseen Otavaan ja ehdottanut poistoja kirjan tuleviin painoksiin.
Silkkaa jumalanpilkkaa
”Onko hallitus tietoinen siitä, että maassa julkaistaan lain vastaisesti jumalanpilkkaa esittävää ja sukupuolikuria loukkaavaa kirjallisuutta, ja jos on, aikooko Hallitus ryhtyä toimenpiteisiin tällaisen toiminnan lopettamiseksi”, kokoomuksen kansanedustaja Margit Borg-Sundman kysyi joulukuussa 1964 tekemässään eduskuntakyselyssä, jonka oli allekirjoittanut 18 muuta kokoomuslaista kansanedustajaa. Seuraavan vuoden alussa oikeusministeri J.O. Söderholmmääräsi, että Salamaa ja hänen kustantajaansa vastaan tuli nostaa syyte jumalanpilkasta. Kanne perustui vuoden 1889 jumalanpilkkalakiin.
Oikeudenkäynnin kuluessa Hannu Salama teki jotain, mikä yllätti kaikki – ei vähiten hänen oman puolustusasianajajansa Jukka Kemppisen ja Otavaa puolustaneen Heikki A. Boreniuksen. Salama kirjoitti oikeudelle kirjeen, jossa tunnusti syyllisyytensä:
”…eräs teokseni motiiveista on nimenomaan ollut jumalanpilkka ja kansalaisten uskonnollisten tunteiden, niin myös kirkon ja papiston loukkaaminen ja pilkkaaminen sekä nk. kristillisten arvojen kyseenalaistamiseksi saattaminen ynnä kirkon ja kristinuskon vaikutusvallan murtaminen niin pitkälle kuin mahdollista. Ja luulen, että tämä motiivi löytyy myös tulevista teoksistani.”
Tunnustustaan Salama harkitsi tarkkaan, sillä siinä piili omat riskinsä. Maksimirangaistus jumalanpilkasta olisi ollut peräti neljä vuotta kuritushuonetta. Sinne kirjailijaa ei sentään kärrätty. Helsingin hovioikeus tuomitsi Hannu Sulo Salaman syyskuussa 1966 jumalanpilkasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Otavan kustantajalle Kari Reenpäälle luettiin 2000 markan sakkotuomio ajattelemattomuudesta tehdystä jumalanpilkasta. Sekä kirjailija että kustantamo menettivät Juhannustansseilla tienatut rahat rikoshyötynä valtiolle. Kirjan myymättömät kappaleet määrättiin tuhottaviksi.
Kekkonen armahti
Niin kirjailija kuin kustantajakin valittivat tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Se piti tuomion kuitenkin ennallaan vapauttaen ainoastaan kustantaja Reenpään sakkorangaistuksesta.
Eriävän mielipiteen korkeimman oikeuden päätökseen kirjasi oikeusneuvos Paavo Salervo, jonka mielestä Hiltusen juovuksissa esittämiä lausumia saattoi pitää jumalanpilkkana, jos irrotti ne asiayhteydestä. Romaanissa kuitenkin sai kuvata myös sellaisia henkilöitä, jotka suhtautuivat kielteisesti kristinuskoon. Hän piti pilasaarnaa olennaisena osana teosta ja Hiltusen luonnekuvauksen kannalta perusteltuina, ei suinkaan kirjailijan kannanottoina.
Salaman puolesta osoitettiin meiltä ja hänen taisteluparinsa, runoilija Pentti Saarikoski suunnitteli yhdistystä, joka keräisi Salamalle rikoshyödystä langetetun 20 000 markan laskun valtiolle. Saarikoski lähetti innoissaan tasavallan presidentille Urho Kekkoselle sähkeen: ”Maksakaapas osuutenne”.
Kekkonen vastasi Saarikoskelle, että oli ollut vapauttavan tuomion kannalla suurin piirtein samoin perustein kuin Salervo. ”Jos saatte keräysluvan, olen mukana”, presidentti lisäsi vastaukseensa.
Sisäministeriöltä ei kuitenkaan herunut lupaa Saarikosken masinoimaan kansalaiskeräykseen.
Suomen kirjailijaliiton ja Suomen Pen-klubi johdolla vaadittiin Salaman armahtamista. Sen Kekkonen tekikin vuonna 1968. Lehtihaastattelussa presidentti sanoi, ettei ymmärtänyt Salaman sukupolven aihevalintoja eikä tuntenut näiden päähenkilöiden elinympäristöä, mutta kunnioitti heidän etsintäänsä ja tyylillistä taitoa. Olkoonkin, että uuden sukupolven pessimismi masensi presidenttiä. Mutta sitä ymmärtääkseen vanhemmalla polvella oli yksinkertaisesti velvollisuus lukea heitä ja oppia ymmärtämään nuorison näkökulma yhteiskuntaan.
Kohu muutti rikoslakia
Salama-sota johti rikoslain 10. luvun uusimiseen. Rangaistusasteikko lieveni eduskunnan vuonna 1971 hyväksymässä lakimuutoksessa. Normaalirangaistukseksi jumalanpilkasta tuli sakko tai enintään kahden vuoden vankeus. Aiemmin rangaistus oli ollut vankeutta tai enintään jo aiemmin mainitut neljä vuotta kuritushuonetta.
Juhannustanssien seuraavissa painoksissa oli Hiltusen repliikkien kohdalla kirjan sivuilla 139–142 valkoiset aukot. Poistot perustuvat Helsingin hovioikeuden 19.9.1966 antamaan päätökseen. Sensuroidut kohdat pääsivät takaisin kansien väliin vasta 1990.
Salaman Juhannustansseilla oli merkittäviä kirjallisia ansioita, mutta löytyivätkö ne muurari Hiltusen saarnasta? Esseisti Matti Mäkelä kirjoitti kulttuurin tabujen rikkomista kuvaavassa kirjassaan Tämä ei ole taidetta Juhannustanssien sensuroimattoman version lukukokemuksestaan: ”Allekirjoittanut […] jäi odottamaan pilasaarnaa vielä hetkeksi aikaa sen jälkeen kun oli sen ohittanut – tämäkö se Suomen kirjallisuushistorian tunnetuimpiin kuuluva pätkä oli?
Kommentit
Oma kommentti