Julkkis Big Brotherin voittaja aikoo ostaa ensimmäiseksi tuiki tarpeellisen kesävempeleen

Hetki sitten päättyneen vajaat kolme viikkoa kestäneen Julkkis Big Brotherin on voittanut ex-painija Petra Olli.

26-vuotias lappajärveläinen kokoaa tililleen mukavat 30 000 euroa voittorahaa. Finaalinelikko on järjestyksessään seuraava:

  1. ex-painija Petra Olli
  2. näyttelijä Markku Pulli
  3. kampaajamestari-kotiäiti Nina Mikkonen
  4. laulaja Saara Forsberg

Olli totesi käyttävänsä palkintorahoista ainakin osan ruohonleikkurin ostamiseen. Se onkin järkevää, sillä ensimmäiset ruohot lienevät jo leikattavissa ympäri Suomen.

Olli on voittanut kultaa 60 kg:n sarjassa Riian EM-kilpailuissa vuonna 2016 ja 65 kg:n sarjassa Kaspijskin EM-kilpailuissa 2018 ja Budapestin MM-kisoissa 2018. 58 kg:n sarjassa hän saavutti hopeaa Las Vegasin MM-kilpailuissa 2015 ja pronssia Vantaan EM-kilpailuissa 2014.

Petra Olli on ainoa Kansainvälisen painiliiton rankinglistan sarjassaan ensimmäiselle sijalle yltänyt suomalaispainija.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: BB, Julkkis Big Brother, Petra Olli

Kommentit

Oma kommentti