Jussi Vatasen luonteenpiirre lyö ällikällä – uskoisitko?

Sonkajärvellä kasvanut Jussi Vatanen, 42, haaveili nuorempana radiotoimittajan töistä, mutta näyttelijän työ vei miehen mennessään. Tuoreimpana meriittinä on päärooli Metsäjätti-elokuvassa, jossa Jussi pääsi palaamaan lapsuuden kokemuksiinsa.

1 Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?

– Tosikko. Melko pitkä. Välillä hauskakin.

2 Näyttelet pääroolia Metsäjätti–elokuvassa. Millaista oli hypätä Pasin saappaisiin?

– Mielenkiintoista ja antoisaa. Pasin tarinaan oli helppo samaistua. Löytyi paljon asioita, mitä pystyin omalla näyttelijän työlläni ilmentämään.

3 Mitä yhteistä sinulla on roolihenkilön kanssa?

– Pasin tavoin olen pieneltä paikkakunnalta, Sonkajärveltä, kotoisin, josta tie on vienyt opiskelemaan ja töihin aivan muihin ympyröihin. Siitä huolimatta yhteys vanhoihin kavereihin löytyy helposti.

4 Millainen hyppäys sinulle aikanaan oli Sonkajärveltä Helsinkiin?

– Kun tulin Teatterikorkeakouluun, olihan se haastavaa ja vaikeaakin. Kyse oli tavallaan hyppäyksestä tuntemattomaan. Ei oikein tiennyt mitä on luvassa ja mitä itseltä vaaditaan. Sellainen ihmeellinen halu ja palo veivät eteenpäin.

5 Millainen suhde sinulla on Sonkajärveen nykyään?

– Minulla on kaksoisidentiteetti. Koen olevani maalainen kaupunkilainen tai kaupunkilainen maalainen. Elämä on tietenkin tukevasti Helsingissä, mutta toissatalvena teimme sisarusten kanssa vanhalle kotitilalle sukupolvenvaihdoksen.

6 Millainen rooli sinulla on tilan pyörittämisessä?

– Ei meistä kukaan siellä asu, mutta viljelemme maatilaa etänä. Välillä pitää tehdä paperihommia, välillä käydä ajelemassa traktoria. Viimeksi syyspuintien aikaan. Haaveena on saada omat kaurapuurot ensi talveksi. Eiköhän se onnistu.

7 Millaisia muistoja sinulla on Putouksesta?

– Olihan se hauskaa aikaa. Meillä oli hieno porukka. Hirmulahjakkaita ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvia tyyppejä, mainio kaarti.

8 Mikä on rakkain hahmoistasi?

– Hauskaahan niitä kaikkia oli esittää. Jos pitää joku sanoa, sanotaan Antsku. En ikinä unohda Antskun kansanjuhlaa Imatralla. Paikan päällä oli tuhansia ihmisiä ja kaupunginjohtaja ottamassa vastaan.

9 Mikä merkitys Putouksella oli näyttelijän urallasi?

– Varmaan se jotain rooleja toi mukanaan, mutta ehkä se jotain rooleja sulki poiskin.

10 Mikä on ollut mieleenpainuvin roolisi?

– Sitä aina ajattelee, että seuraava rooli on paras roolisi, ja josta sinut muistetaan. Kun lähtee uuteen juttuun, pitää löytää aina joku syy, miksi sen haluaa tehdä ja mitä siinä haluaa kertoa yhdessä ohjaajan, käsikirjoittajan ja vastanäyttelijöiden kanssa.

11 Koetko kaipuuta tv– ja elokuvatöiden ohella teatterin lavalle?

– Ehdottomasti. Teatteri on se, joka minut sai aikanaan näyttelijäksi lähtemään. Oli pitkä tauko, kunnes toissa talvena sain kiinnityksen Kansallisteatterin Kolme sisarta -näytelmään. Se toimi hienona piristysruiskeena, jollaisia kaipaan kyllä lisää.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Kuvat:OM-arkisto
Avainsanat: Jussi Vatanen

Kommentit

Oma kommentti