Kuva Juhan ja Jutan Rakkauden voimakirjan julkaisusta WSOY, kuva: Pasi Liesimaa

Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen keskittyvät nyt avioliittoonsa: ”Emme enää juokse rahan perässä!”

Kesällä Italiassa avioituneet Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen kertovat painetun Hymy-lehden haastattelussa muun muassa siitä, kuinka elämä pyöri aiemmin materian ja täydellisyyden tavoittelun ympärillä.

-Nautimme nykyisin Juhan kanssa arjen pienistäkin asioista, olemme niistä kiitollisia, sanoo Jutta. Hän toteaa, että kiitollisuus kaikesta on yksi suuri pariskuntaa yhdistävistä asioista.

Jutta jatkaa, että hän on vahvasti kokenut alituisen materian ja täydellisyyden haalimisen ajanjakson.

-Voin puhtain omatunnoin sanoa, että onneksi en tavannut Juhaa kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tärkeintä maailmassa oli menestyminen, havittelin täydellisyyttä kaikessa, kehoani myöten. Juoksin sutena rahan perässä. Sitten aloin kyseenalaistaa sen elämäntyylin ja heittäydyin toviksi eräänlaiseksi haaremihousuhipiksi.

Nyt elämään on löytynyt tasapaino. Juhakin tunnistaa Jutan esiin nostaman elämänvaiheen itsessään.

-Uraa luotiin ja lujaa. Pokkasin alani palkintoja maailmalla hienoissa tilaisuuksissa ja luulin olevani maailman kovin ja paras tyyppi. Olin todella sietämätön, kun pohdin asiaa jälkeenpäin. En kestäisi häntä lainkaan, jon tapaisin senaikaisen minäni, Juha pudistelee päätään.

Lue rakkaushaastattelu Hymystä.

Teksti lehdessä: Kai Merilä, kuvat: WSOY

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Juha Rouvinen, Jutta Gustafsberg

Kommentit

Oma kommentti