Kaija Pohjola täytti 70 vuotta – kriisit on selätetty

Vuoden 1991 tangokuningatar Kaija Pohjola juhlii 30-vuotista tangokuningataruraansa. Syyskuun lopussa 70 vuotta täyttänyt tähti on kokenut elämässään paljon iloa, mutta myös murhetta ja menetyksiä. Silti hymy silmissä on säilynyt.

Nyt Kaija kertoo elämästään Annika Simosen ja Mika Lahtosen yhteistyössä painettuun Hymyyn tekemässä jutussa.

Kaijan elämän yksi mustimmista pisteistä on se, kun eräänä elokuisena yönä Seppo-puoliso sai sydänkohtauksen omassa sängyssään. Hän menehtyi Kaijan viereen.

– Alkusokin jälkeen yritin palata normaalielämään tekemättä surutyötä. Se kostautui. Keväällä masennuin pahasti, mutta onneksi pääsin terapiaan.

Kaija muistaa hetket, jolloin hän lähes pakeni yleisön edessä itkun kuristaessa kurkkua.

Elämä tasaantui. Lokakuussa vuonna 2013 hän piipahti ravintolaan, jossa Salatut elämät -näyttelijä Esko Kovero esitteli hänet toiselle leskelle, Matti Vartialalle. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. He suunnittelivat jo häitäkin vuodelle 2016. Jälleen elämä yllätti.

– Kävin seulontatutkimuksissa toukokuussa 2015. Minulla todettiin rintasyöpä.

Aluksi lääkäri arvioi Kaijan selviävän leikkauksella ja sädehoidoilla. Ilmeni kuitenkin, että syöpäkasvaimia oli kaksi, ja lääkäri katsoi parhaaksi määrätä Kaijalle myös sytostaattihoidot.

Lue koskettava juttu lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Kaija Pohjola

Kommentit

Oma kommentti