Kansanedustaja Satu Hassilla paloi käämit byrokratian kanssa: ”Voi Tsiisös Kraist!”

Kansanedustaja Satu Hassi menetti puolisonsa viime tammikuussa. 71-vuotiaana menehtynyt Jukka Valjakka oli sairastanut Parkinsonin tautia kymmenen vuoden ajan, mutta välitön kuolinsyy oli als. Hassilla on luonnollisesti ollut monia asioita hoidettavana miehensä kuoleman jälkeen. Kansanedustaja on julkaissut Facebookissa pitkän kirjoituksen, jossa hän lataa täyslaidallisen Suomessa vallitsevasta byrokratiasta.

– Voi Tsiisös Kraist! Kaikki, joiden omainen on kuollut, tietävät että siitä seuraa vihoviimeinen byrokratiaruljanssi… perustelluissakin jutuissa on raivostuttavaa hankaluutta, kuten väestörekisterin virkatodistusten 7 viikon viive. MUTTA pankit ja vakuutusyhtiöt ovat vihoviimeisiä. Lippua ja lappua ja valtakirjaa tarvitaan niin maan peijakkaasti ja kun kaikki on toimitettu, pyydetään vielä lisää, Hassi purkaa turhautumistaan.

Kansanedustaja kertoo taistelleensa muun muassa koti- ja autovakuutusten kanssa. Niitä ei ollut millään saada siirrettyä hänen nimiinsä, vaikka kyse oli pariskunnan yhteisestä omaisuudesta.

– Ihmettelen, miten tällaisen savotan ja rämeen kanssa voi pärjätä ihminen, jolla on pelkkä peruskoulupohja eikä tottumusta byrokratian kanssa asiointiin, ja myös ihminen, jolle läheisen kuolema on tullut yllättävänä shokkina, Hassi kiteyttää.

Koko kirjoituksen näet alta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: byrokratia, Jukka Valjakka, kuolinsyy, kuollut, mies, perikunta, perintö, Satu Hassi

Kommentit

Oma kommentti