
Katja Ståhl kertoo tunteistaan yhtenä elämänsä surullisena päivänä – mutta hän tunsi myös vihaa.
Hän kertoo asiasta Saatan olla väärässäkin -podcastissa.
Juontajalla ole menossa eroprosessi isänsä kuoleman aikoihin. Kaksi elämää rasittavaa asiaa tulivat päällekkäin samaan aikaan.
Isän elinajan odotus oli kaksi päivää, mutta hän eli kaksi viikkoa pidempään. Katja ravasi Hämeenlinnassa sairaalassa tapaamassa häntä.
Lue myös: Katja Ståhl esittelee poikansa!
Havahtuminen isän kuolemaan tapahtui vasta hautajaispäivänä, kun hän näki kuolleen isänsä arkussa ja ymmärsi, että hän tosiaan on kuollut.
– Vaikka isäsuhteeni oli todella vaikea, totta kai itkin. Minähän menetin hänet jo toisen kerran. Menetin hänet ensimmäisen kerran alkoholismille, ja toisen kerran manalalle, juontaja muistelee jaksossa.
– Itkin vähän sellaista vihaista itkua. Itkin sitäkin, kun ihmiset sanoivat hänen olleen niin hyvä ihminen. Olin silleen, että ”paskaa, eihän ollut”, hän lisää.
Kommentit
Oma kommentti