Huh, mikä asento Katri Haapanen – jooga on vienyt taidot uudelle tasolle!

Katri Haapanen, aiemmalta nimeltään Sorsa, on tullut vuosien varrella tunnetuksi paitsi televisiosta ja sosiaalisesta mediasta myös aktiivisesta liikunnastaan.

Erityisesti jooga on noussut hänelle tärkeäksi harrastukseksi, ja sen kehitystä on voinut seurata pitkään myös Instagramissa. 

Nyt Katri on julkaissut uuden kuvan, joka kertoo jälleen siitä, kuinka pitkälle harjoittelu on häntä vienyt.

Kesäisessä järvimaisemassa otetussa kuvassa Katri tekee näyttävän ja vaativan taaksepäin kaartuvan jooga-asennon. Vartalo muodostaa lähes täydellisen kaaren, ja asennon hallitseminen vaatii poikkeuksellista notkeutta, voimaa sekä tasapainoa. Kuvan tunnelmaa korostavat ilta-aurinko ja tyyni järvimaisema.

Julkaisunsa yhteydessä Katri kirjoittaa:

– Vaatii paljon tahdonvoimaa koota itsemme ja nousta taas seisomaan. Mutta kun nousemme ylös, kaikki vähitellen loksahtaa kohdalleen.

Useaan otteeseen Katri on julkaissut tilillään Instagramissa mitä uskomattomampia jooga-asentoja.

Viime vuonna Hymy uutisoi, kuinka Haapasen taidot olivat kehittyneet jälleen uudelle tasolle. Silloinkin hän julkaisi videon erittäin vaativasta liikesarjasta, joka keräsi runsaasti ihastelua seuraajilta. 

Helmikuussa kerroimme näin:

– Joogaaminen on lajina sellainen, jossa kehityskaari ei lopu koskaan. Nykyisin Katri on jo hyvin pitkällä, Hymy totesi tuolloin. 

Uusin julkaisu näyttää olevan jälleen yksi askel eteenpäin. Vaikea asento onnistuu ja Katri Haapanen tekee liikkeen rauhallisesti ja hallitusti, mikä kertoo vuosien määrätietoisesta harjoittelusta.

Jos kuva ei näy, katso tästä.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Katri Haapanen, Katri Sorsa

Kommentit

Oma kommentti