Kauramiljonääri Juha-Petteri Kukkosen haastattelu Helsingin Sanomissa on herättänyt paljon keskustelua. Niin paljon, että Kukkonen päätti julkaista kirjoituksen asiasta palattuaan takaisin Monacosta Suomeen.
– Olen sen verran värikäs persoona, että vahvat mielipiteeni esimerkiksi Suomen tulevaisuudesta, Sveitsiin muuttamisesta ja elämäntyylistäni jakavat ihmisiä poikkeuksetta. Ajattelin nyt ensimmäistä kertaa kommentoida tätä julkisesti. Ei siksi, että eriävät mielipiteet häiritsisivät minua. Päinvastoin. Niitä pitää demokratiassa olla. Se, mitä en ymmärrä, on se, miten nopeasti mielipiteistä tulee faktoja, hän kirjoittaa LinkedInissä.
”Asioista puhutaan varmoina totuuksina”
Julkisuuteen kuuluun monenlaisia asioita. Esimerkiksi se, että jopa tuntemattomat luulevat tietävänsä – vaikka eivät tunne koko ihmistä.
– Yhtäkkiä ulkopuoliset tuntuvat tietävän täsmälleen, paljonko minulla on rahaa, mistä rahani ovat peräisin, miksi olen muuttamassa Sveitsiin, mitä siellä muka aion tehdä, millainen ihminen olen ja miksi ihmiset viettävät aikaa kanssani. Käytännössä mikään näistä asioista ei perustu julkisiin faktoihin, vaan oletuksiin. Silti niistä puhutaan varmoina totuuksina. Aika vaikuttavaa, kun lähes kaikki tästä “tiedosta” oli myös minulle täysin uutta, hän jatkaa LinkedInisssä.
Kukkonen on ollut yrittäjä yli 25 vuotta. Hän on opiskellut aikanaan Tukholmassa ja Bostonissa sekä rakentanut kasvuyrityksiä Suomen lisäksi myös Lontoossa ja Sydneyssä. Kovimpina vuosina matkustuspäiviä kertyi yli 250 vuodessa.
– Siksi on välillä aika kiinnostavaa lukea “varmoja” analyyseja siitä, mitä teen työkseni, miten elämäni on rakentunut tai mitä minun seuraavaksi pitäisi tehdä.
Hän toteaa, että Useita päiviä kestänyt haastattelu on aina lopulta yhden toimittajan kertoma tarina.
– Siinä eivät välity äänenpainot, huumori tai konteksti samalla tavalla kuin kasvokkain. Minulla on tapana heittää välillä aika räväkkääkin huumoria. Kasvotusten ihmiset yleensä tunnistavat sen. Mustaa valkoisella kaikki näyttää helposti paljon vakavammalta. Ongelma ei kuitenkaan ole yksittäinen artikkeli. Ongelma on se, että vuosien aikana ihmisestä rakentuu julkisuuteen mielikuva, joka alkaa elää omaa elämäänsä. Sen jälkeen ihmistä ei enää arvioida omien tekojen tai kohtaamisten perusteella, vaan sen tarinan kautta, joka hänestä on rakennettu. Loput täydentyvät keskustelupalstoilla poskisolistien toimesta.
Julkisuudella on hintansa
Hän toteaa, että tällaisella julkisuudella on hinta, jota ihmiset eivät koskaan näe.
– Ei siksi, että joku kirjoittaa sinusta ikävästi. Siihen tottuu. Vuosien varrella nahasta tulee aika paksu. Se hinta näkyy läheisissä. Lapsissa. Ystävissä. Ihmissuhteissa. Työelämässä. Siinä, että ihmiset muodostavat vahvan mielikuvan ihmisestä, jota eivät ole koskaan tavanneet. Läheiseni ovat monta kertaa sanoneet, etteivät he tunnista sitä ihmistä, joka mediassa seikkailee. Se on ehkä surullisin osa koko ilmiötä.
Uuden työviikon alkaessa hän toteaa palaavansa siihen arkeen, jota suurin osa ihmisistä ei koskaan näe.
– Siihen kuuluvat lapset, ystävät, kasvuyritykset, treenit ja kaikki ne asiat, jotka tekee elämästä oikeasti merkityksellistä. Keskustelupalstat jatkavat varmasti omaa elämäänsä. Minä jatkan omaani. Mukavaa loppukesää kaikille ja taidan muuten vihdoin aloittaa elämäni toisen kirjan.
Kommentit
Oma kommentti