Kuvituskuva

Kiinalaismiehen piina päättyi: Veitsi päässä 26 vuotta

Kiinalaismies kulki yli 26 vuotta veitsi päässään. Nyt se on operoitu pois.

Omituisesta uutisesta kertoo brittilehti Metro. 76-vuotias mies joutui viisikymppisenä pahoinpitelyn kohteeksi. Hänen päähänsä iskettiin veitsellä. Jostain syystä mies ei poistattanut veistä päästään, koska se ei aiheuttanut mitään oireita. Mies asui maaseudulla köyhyydessä.

Kahdeksan vuotta sitten mies sai pääkipuja ja meni lääkäriin. Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, etteivät he uskalla koskea enää veitseen. Sen uskottiin vaarantavan maalaismiehen terveyden lopullisesti.

Potilas sai kuitenkin outoja oireita. Hän kärsi näkövaivoista, halvauksesta kädessä ja jalassa, hän ei pystynyt yskimään, haukottelemaan tai nauramaan. Oli onni onnettomuudessa, että tänä vuonna muuan lääkäridelegaatio sattui vierailemaan maaseudulla, ja se huomasi miehen vaivan.

Hänet lennätettiin spesialistien luo tuhansien kilometrien päähän ilmaiseksi – lääkärit saivat haasteen eteensä.

Shandong Qianfoshan sairaalan huippukirurgit onnistuivat. Nyt mies on vapaa veitsen tuomista ongelmista.

Leikkaus kesti pari tuntia. Oireet ovat poistuneet.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kirurgia, operaatio, pahoinpitely, veitsi

Kommentit

Oma kommentti