Kikan sisko Kati paljasti millainen oli kuolemaa edeltävä puhelu

Kikan sisar Kati Lahti on antanut Hymylle erikoishaastattelun, jossa hän kertoo muun muassa viimeisestä puhelustaan Kikan kanssa.

– Viimeiset vuodet Kirsin elämässä olivat hyvin vaikeita. Kirsi kamppaili omien demonien kanssa läpi elämänsä ja hänen ympärillään oli vääriä ihmisiä. Yritin auttaa Kirsiä kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja olin käytännössä läsnä koko ajan, Kati kertoo Hymyn painetun lehden jutussa.

– Kirsin kuolemaa edeltävänä iltana, perjantaina, keskustelimme tunteja puhelimessa. Kirsi oli hyvin rauhallinen, vaikkakin itkuinen, ja aistin koko ajan, että kaikki ei ole hyvin. Kirsin piti tulla meille viettämään viikonloppua. Kirsi vakuutteli ja sanoi useasti, että kaikki on hyvin, että hän haluaa vain jutella, ja että huomenna nähdään.

– En saanut jostain syystä nukuttua koko yönä, sillä mietin sitä puhelua ja odotin vain aamua. Ajattelin vielä silloin lauantaiaamuna, että annan Kirsin nukkua rauhassa, kunnes puhelin soi. Romahdin siinä hetkessä, eikä minulla ole oikein muistikuvia, miten siitä lähdimme, ja koko matkan hoin, että Kirsi ei ole kuollut, kyse on jostain muusta ihmisestä, Kirsi ei voi olla kuollut. Sairaalassa sitten totuus iski vasten tietoisuutta, että mitä oli tapahtunut. Se oli elämäni järkyttävin päivä ja siitä kerron enemmän kirjassa.

Kati kirjoittaa kirjaa Kikasta ja itsestään ja molempien lapsuudesta aina Kikan kuolemaan saakka. Lue juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Mika Lahtonen
Kuvat:Ari Lahti
Avainsanat: Kati Lahti, Kikka, Kirsi Viilonen

Kommentit

Oma kommentti