Kiku sairastui vakavasti: ”Itkin ja huusin paniikissa!”

Kiku Heikkilä sairastui paniikki-häiriöön ja masennukseen. Psykoosi vei hänet syviin pelkotiloihin. Hän on nyt kertonut tarinansa Hymyn painetun lehden haastattelussa, jonka on kirjoittanut ja kuvannut Susanne Strömberg.

Näin Kikun tarina alkaa:

Työpaikalleen päästyään Kiku oli kummallisessa unenomaisessa tilassa. Hän ei tiennyt, oliko päivä vai yö. Pomo ihmetteli Kikun omituista käytöstä.

– Siivosin lähes hysteerisesti ja leivoin pullaa pellillisen toisensa jälkeen.

Pomo rauhoitteli itkevää Kikua ja ehdotti, että hän lähtisi aikaisemmin kotiin. Niinpä Kiku lähti kotimatkalle iltaseitsemän aikoihin. Pimeys oli laskeutumassa. Liukkaan tien päälle satoi lunta ja myrskysi.

– Pelotti lähteä ajamaan. Matelin eteenpäin. Mittarissa oli korkeintaan 65 kilometrin tuntinopeus.

Sitten Kikulle tuli taas kumma olo. Hän hieroi silmiään ja ihmetteli, miksi jo alkuillasta oli pilkkopimeää.

– Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olin vajoamassa omaan pimentooni. Näkökenttä oli sumentumassa…

Tämän jälkeen tapahtui erinäisiä asioita. Ystävä alkoi olla huolissaan. Ystävä katsoi sekavasti käyttäytyvää Kikua ja sanoi, että nyt lähdetään ensiapuun.

Lääkäri totesi Kikun olevan psykoosinomaisessa tilassa. Hänelle diagnosoitiin paniikkihäiriö ja masennus…

Lue Kikun tarina painetusta lehdestä. Sillä on onnellinen loppu.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Kiku Heikkilä, masennus, paniikkihäiriö

Kommentit

Oma kommentti