Kohutaiteilija Palmu: ”Sanoin neljälle puolueelle ei!”

Juhani PalmuKohuttu taiteilija Juhani Palmu puhuu muun muassa vaalien taulukaupoista Hymy-lehden maaliskuun numeroon antamassaan haastattelussa. Palmu myöntää, että poliitikot myivät hänen taulujaan tukijoilleen reippaaseen ylihintaan. Nyt taulukauppa on kuitenkin tyrehtynyt.

Mies paljastaa Hymyssä myös sen, että peräti neljä eri puoluetta on pyytänyt häntä vuosien varrella vaaliehdokkaakseen. Häntä kyseltiin kunnallispolitiikkaan jo aikoinaan Hämeenlinnassa. Vastaus on ollut aina ehdoton ei.

– Minulle esiteltiin kerran markkinatutkimustakin, jonka mukaan minulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet mennä läpi! Palmu muistelee.

Palmu seuraa tarkkaan niin kotimaista kuin kansainvälistäkin politiikkaa ja hänellä on kyllä mielipiteitä – mutta se ei riitä hänen mielestään kansanedustajan tehtävään. Pitäisi olla myös yhteiskunnallista intoa, jota hänellä ei ole tippaakaan. Hänellä on vain omat taiteelliset tavoitteensa.

– Jokainen puolue tekee omalla tavallaan hyvää työtä, mutta ei minun luonteelleni sovi sellainen yhdessä tekeminen eikä sellainen kilpailuhenki, mitä politiikka vaatii. Sitä paitsi joutuisin luopumaan tosi paljosta, sillä en pystysi hoitamaan bisneksiäni, Palmu toteaa Hymyssä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Juhani Palmu

Kommentit

Oma kommentti