Koko kansan Joel Hallikainen täyttää ylihuomenna 60 vuotta: Liiton pitää kasassa usko ja anteeksianto

Paluun televisioon tehnyt konkarimuusikko Joel Hallikainen puhkuu energiaa 60-vuotispäivänsä alla.

– Elän elämäni parasta aikaa, hän toteaa Hymyn painetun lehden haastattelussa toimittajallemme Juhamatti Niemiselle.

Läpi menestyksen vuosien Joelin rinnalla on seissyt vaimo Pia Hallikainen. Pari on ollut yhdessä 40 vuotta, mitä Joel pitää suurimpana saavutuksenaan.

– Kaikenlaisia kuoppia on elämän varrelle mahtunut. Kipu on auttanut kasvamaan, nauru jaksamaan. On ollut ylä- ja alamäkiä, Joel sanoo.

Parisuhteen kantavana voimana on ollut anteeksianto, jossa on auttanut uskonnollinen herääminen.

– En minäkään ole synnitön. Olen ollut rikki ja palasina. Kun elämässä joutuu eksyksiin, tekee vääriä valintoja ja vääriä tekoja. Minun onneni on ollut, että lähelläni on ollut ihminen, joka on jaksanut vielä sen jälkeenkin katsoa minua kokonaisena, kiittelee Joel.

Raitista elämää Joelilla on takanaan liki 10 vuotta.

– Se oli elämässäni iso käänne. Hyvä käänne. Sen myötä löysin elämääni kallion, jossa voin seistä.

Raittius on pitänyt terveenä, mutta kiloja se ei ole pitänyt loitolla.

– Syön enemmän kuin pitäisi, enkä liiku tarpeeksi, Joel sättii itseään. Lue juttu lehdestä.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Joel Hallikainen, Pia Hallikainen

Kommentit

Oma kommentti