Konkurssi vei miljoonayrittäjältä kaiken – ryhtyi torikauppiaaksi, ja missäs sitä nyt ollaankaan!

Harry Backlundin, 71, elämäntarina on osoitus siitä, että sitkeydellä ja uskolla omiin kykyihinsä ihminen voi rakentaa elämänsä nollapisteestä takaisin huipulle.

Backlundin menestystarina alkaa Oravaisten talotehtaasta, joka oli 80-luvulla suuri talotoimittaja Neuvostoliittoon. Firma nousi taloteollisuuden vientimarkkinoilla viiden suurimman suomalaisen rakennusliikkeen joukkoon, kunnes kaikki mureni itänaapurin lailla.

Backlund ei luovuttanut, vaan ryhtyi torikauppiaaksi. Hän alkoi myydä farkkuja räntäsateessa, eikä hävennyt konkurssiaan. Ammattitaito yrittäjänä ei ollut mihinkään kadonnut. Myöskään liikemiestuttavat eivät häntä hylänneet, hän sai lainaa farkkuvaraston ostoon.

Sittemmin kipinä talotehtailuun palasi jälleen. Oravaistalot syntyi uudelleen ja Backlund sai hankittua vanhat toimitilansakin uudelleen. Mies sai ansaitsemansa läksiäislahjan 2011, kun yrityskaupat Kannustalon kanssa nuijittiin.

-Tässä vaiheessa ajattelin ryhtyä eläkkeelle, mutta Oravaisissa pitkään toiminut venetehdas oli ajatutunut konkurssiin. Tein tarjouksen ja ostin sen itselleni. Varmistin kaupalla, että veneentekijät saavat pitää työpaikkansa, nykyinen onnellinen venetehtailija kertoo.

Harry Backlundin sitkeistä elämänkokemuksista voi lukea lisää painetusta lehdestä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Harry Backlund, talotehdas

Kommentit

Oma kommentti