Koristähti Lauri Markkanen: Vauva tulossa ja hulppea miljoonakoti Helsingistä!

Suomen koripallon kirkkain tähti Lauri Markkanen, 23, elää jännittäviä aikoja. Chicago Bullsin riveissä NBA:ssa donkkaileva Lauri ja hänen puolisonsa Verna Aho, 24, ovat saamassa toisen lapsen loppuvuodesta.

Raskaushuhut saivat vahvistuksen, kun Hymyn paparazzi bongasi kaksikon heinäkuun lopulla Helsingin Kaivopuistosta.

Vaaleansiniseen college-paitaan pukeutuneen Vernan vatsakumpu oli pyöristynyt siihen malliin, että raskauden voi päätellä olevan jo loppusuoralla. Soman raskausvatsan takia Verna tyytyi ottamaan laskeutumisen kävelyportaista alas varovasti. Parilla on entuudestaan kaksivuotias Alvar-poika.

Koripallomiljonääri Lauri Markkanen on hankkinut kaikessa hiljaisuudessa myös tukikohdan Helsingistä. Laurin ja hänen puolisonsa Vernan uudessa kodissa riittää huonekorkeutta, sillä lukaali sijaitsee vanhassa jugend-linnassa.

Hymyn tietojen mukaan asunnon myyntihinta oli 900 000 euroa. Se lienee myös lähellä toteutunutta kauppasummaa.

Painetusta Hymystä voit katsastaa aiheesta kuvamateriaalia.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: Lauri Markkanen

Kommentit

Oma kommentti