Kotkalaisnainen: ”Ulkomaalainen raiskasi!” – poliisi lopetti tutkinnan!

Kymenlaakson poliisi on päättänyt lopettaa tiistaina 15.6.2010 tietoonsa tulleen raiskausepäilyn tutkinnan.

Nainen ilmoitti poliisille joutuneensa Kotkan Jumalniemessä 15. kesäkuuta aamupäivällä raiskauksen yrityksen uhriksi. Naisen kertoman mukaan ulkomaalainen mieshenkilö kaappasi hänet puukolla uhaten mukaansa Anttilan parkkipaikalta ja kuljetti väkisin Anttilan takana sijaitsevaan pusikkoon. Siellä hän teki naiselle seksuaalista väkivaltaa. Tämän jälkeen mies oli noussut vanhaan vaaleaan hatchback-malliseen autoon.

Asian johdosta on suoritettu esitutkintaa ja selvitelty tapahtumien kulkuun liittyviä yksityiskohtia. Suoritetuissa kuulusteluissa ja tutkimuksissa on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella on todettu, ettei rikos ole voinut tapahtua naisen kertomalla tavalla väitettyyn tapahtuma-aikaan.

Poliisi siis lopetti asian tutkinnan, koska se osoittautui sepitetyksi.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: poliisi, raiskaus

Kommentit

Ja poliisi ilmoitti medialle koska kyse on mamuista. Muuten olisikin turvat pysyneet kiinni. Hehän valtion puolesta kävelevät vaikka joukolla kaivoon.

Oma kommentti