Koulukuvaus tyrmistytti vanhemmat Tampereella: Oppilaat näyttävät keskisormea!

Tamperelaisen ammattiopiston oppilaat tempaisivat koulukuvauksessa, mutta kaikkien oppilaiden kotiväki ei ollut yhtä iloinen.

Tampereen Koivistonkylässä sijaitsevassa Tredussa suoritettiin viime vuoden puolella aluksi normaalilta vaikuttanut koulukuvaus. Kunkin luokan oppilaat laitettiin tuttuun tapaan poseeraamaan vierekkäin eri riveille ja opettajakin pääsi kuvaan mukaan.

Luokkakuvan lisäksi tilaisuudessa otettiin myös kaverikuvia. Kaiken huipennukseksi otettiin 13 hengen ryhmäkuva, jossa poseerattiin keskisormi pystyssä. Ryhmästä kaksi oppilasta jätti keskisormen osoittelun väliin. He katsoivat vaivautuneina muualle.

Ainakin osa oppilaista oli turvallisuusalan opiskelijoita.

Koulukuvia esiteltiin luonnollisesti myös kotona vanhemmille. Osa heistä tyrmistyi. Hymyn saamien tietojen mukaan vanhemmat ovat olleet yhteydessä koulun johtoon, joka on pahoitellut asiaa, ja luvannut kyseisen keskisormi-episodin olleen viimeinen kerta.

Teksti:Hymyn toimitus

Kommentit

Oma kommentti