Tuore miljonääri sai puhelun, joka muutti kesäsuunnitelmat: ”Kesämökkiä katselemaan”

Kouvolan Korian ABC liikenneasemalle pelattu Milli-rivi toi pelaajalle kahden miljoonan euron päävoiton. Tuore miljonääri sai tiedon voitosta Veikkauksen onnittelupuhelussa ja kertoi ensimmäisenä suuntaavansa kesämökkiostoksille. Voittoa juhlitaan tällä viikolla Kouvolassa kakkukahvien merkeissä.

Viime lauantaina Korian ABC liikenneasemalla pelattuun Milli-riviin osui päävoitto. Milli vietti viime viikolla syntymäpäiviään, minkä vuoksi normaalisti miljoonan euron päävoitto oli tällä kertaa kaksi miljoonaa euroa.

Tuore voittaja ei vielä maanantaiaamuna tiennyt voitostaan. Onnekas uutinen paljastui vasta, kun Veikkauksen onnittelupuhelu tavoitti hänet.

– Hyvältähän tämä tuntuu, kertoi rauhallisesti voittoonsa suhtautunut mies pian tiedon saatuaan.

Kesämökin ostoksille

Voiton myötä kesäsuunnitelmat menevät uusiksi.

– Kesämökki on ollut haaveissa ja nyt se kyllä toteutuu. Eipä sitä ennen juhannusta ehdi enää hankkimaan, mutta nyt voi kuitenkin ihan oikeasti seurata ilmoituksia ja lähteä kesämökkiä katselemaan.

Suomalaisille voittajille tyypilliseen tapaan tämäkin voitto tulee pysymään pienen piirin tiedossa.

– Ihan omalle perheelle olen vain kertonut ja on hyvin todennäköistä, että siihen se jääkin. Täs justiinsa mietin, et miten mie muuten juonin tämän kanssa, mutta kyllä siihenkin keinot löytyy, voittaja kertoi kuitenkaan paljastamatta enempää.

– Kyllä tää pikkusen alkaa jo selkenemään, että voitto osui. Kiitos vielä hyvistä uutisista, voittaja kuittasi vielä puhelun päätteeksi.

Milli-pelin kahden miljoonan euron voiton kunniaksi ABC Koria ja Veikkaus järjestävät yhteistyössä kakkukahvit liikenneasemalla torstaina 11.6. klo 11.00 alkaen.

Milli lyhyesti 

  • Rivihinta 1 euro Arvotaan 6 numeroa ja 1 lisänumero väliltä 1-40 
  • Arvonta joka päivä 
  • Päävoitto miljoona euroa
  • Peliaika päättyy päivittäin klo 21.45 
  • Tuloslähetys päivittäin MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen, lauantaisin osana Loton arvontalähetystä 
  • Päävoiton todennäköisyys 1: 3 838 380  
Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti