Läheisen vakava onnettomuus musersi suomalaisen suosikkilaulajan

Laulaja Heidi Pakarisen siskon 10-vuotias tytär joutui viime syksynä vakavaan onnettomuuteen, mikä on vahvistanut positiivisena tunnetun laulajan elämänarvoja entisestään. Heidin isosisko Heli Pakarinen on myös itsekin laulaja, hän ylsi Seinäjoen Tangomarkkinoilla semifinaaliin vuonna 2015.

– Olo on ollut usein valtavan ristiriitainen. Kun omassa elämässä kaikki on kuitenkin hyvin, siinä rinnalla sisko on joutunut elämään äärirajoilla joka päivä. On joutunut miettimään monia asioita useampaan kertaan, Heidi sanoo kyyneliään pidätellen.

Onnettomuudessa kaupasta polkupyörällä kotiin matkalla ollut tyttö oli suojatiellä ja bussi törmäsi häneen, jonka seurauksena hän löi päänsä vakavin seurauksin. Tyttö taisteli pitkään hengestään tehohoidossa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.

– On menty päivä ja hetki kerrallaan. Sanotaan näin, että tilanne on toiveikas, mutta vakava. Kuntoutumisaika tulee olemaan pitkä, eikä ole mitään ennusteita tai takeita mistään, Heidi kuvaa Hymyn painetun lehden haastattelussa, jonka on kirjoittanut Juhamatti Nieminen ja kuvannut Kari Pekonen.

Lue lehdestä myös Heidin ajatuksia parisuhteista ja päättyneistäkin sellaisista.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Heidi Pakarinen, onnettomuus, tapaturma

Kommentit

Oma kommentti